/*
Siegmund tenori.
Hunding basso.
Wotan barytoni.
Sieglinde soprano.
Brünnhilde soprano.
Fricka soprano.
*/

Alkusoitto kuvaa myrskyistä ukkossäätä ja synkän metsän kauhuja. Väliverhon noustessa näemme Siegmundin hoippuvan Hundingin majaan. Tuntemattoman lieden ääressä etsii hän turvaa vainoojaltaan. Talon valtiatar, Sieglinde, löytää väsyneen pakolaisen ja tarjoaa tälle virkistävää juomaa. Sieglindeltä saa Siegmund kuulla joutuneensa Hundingin majaan. Hunding, synkkä mies, saapuu kotiin ja tarkastelee epäluuloisena vierasta. Sieglinde valmistaa aterian ja Siegmundia kehoitetaan asettumaan pöytään. Hunding kysyy vieraan nimeä ja matkoja. Siegmund ilmoittaa olevansa Wehwalt nimeltään ja kertoo seikkailustaan. Hunding huomaa Siegmundin vihollisekseen, mutta antaa tälle vierasvaraisuuden nimessä luvan jäädä yöksi taloon. Seuraavana aamuna on välit ratkaistava taistelulla.

On pimeä yö. Silloin huomaa yksikseen jäänyt Siegmund takkavalkean loisteessa miekankahvan hohtavan keskellä majaa olevan saarnin rungossa. Kas siinä aseettomalle miekka, jonka Siegmundin isä, Wälse, on luvannut poikansa käytettäväksi silloin kun hätä on suurin. Sieglinde, joka on puolisolleen antanut huumaavaa unijuomaa, saapuu nyt sydämensä ääntä seuraten Siegmundin luokse. Hän kertoo kuuntelevalle sankarille surullisesta elämästään ja onnettomasta, pakollisesta avioliitostaan sekä siitä, kuinka hänen häissään muuan tuntematon vaeltaja oli iskenyt miekan kahvaa myöten saarninrunkoon. Yksikään mies ei ole tähän mennessä saanut miekkaa irti. Kaksinpuhelussa avautuvat Sieglinden ja Siegmundin sydämet toisilleen: suureksi ilokseen, mutta samalla myös suureksi surukseen huomaavat he olevansa sisaruksia. Voimakkaalla vetäisyllä tempaa Siegmund miekan irti puusta ja kihlaa näin sisarensa morsiamekseen. Sitten lähtevät molemmat ulos, yhdessä vaeltaakseen kohti vapautta.

Toinen näytös tapahtuu karussa kallioseudussa. Wotan on täysissä varusteissa, keihäs kädessä, ja vaatii nyt lemmikkiään, niinikään täysissä varusteissa olevaa tytärtään, valkyria Brünnhildeä huolehtimaan siitä, että Siegmund pääsee voitolle taistelussa Hundingia vastaan. Saamastaan tehtävästä iloisena rientää Brünnhilde pois. Wotanin puoliso Fricka saapuu. "Avion ja annetun lupauksen suojelijana" hän syyttää Siegmundia ja Sieglindeä aviorikoksesta ja sukurutsasta sekä vaatii, että kummankin on kuoltava ja Hundingin saatava jäädä eloon. Fricka ei voi ymmärtää mitään, mikä poikkeaa tavallisesta, totutusta järjestyksestä, Wotan taas sanoo haluavansa nähdä ja kokea semmoista, mitä ei ole ennen tapahtunut — siksi hän tahtoo auttaa Siegmundia. Mutta mahtavampi, voimakkaampi Wotanin tahtoa on ankara täytymys noudattaa loukkaantuneen Frickan tahtoa — Fricka ei näet anna myöten, ja niinpä on Wotanin suuruksissaan vannottava puolisolleen, että Siegmund "pyhän järjestyksen säilyttämiseksi" tulee kaatumaan taistelussa. Fricka poistuu, ja Wotan kutsuu takaisin Brünnhilden, antaen tälle määräyksen Siegmundin kuolemasta. Hämmästyneenä kuuntelee valkyria määräystä, samalla huomaten isänsä olevan suuren surun vallassa. Wotan, jumala, tuntee voimattomuutensa sopimuksiin ja tapoihin nähden — hän on kaikesta voimastaan huolimatta mitä epävapain olento. Tyttärensä pyynnöstä hän nyt kertoo kohtalostaan, kertoo vallanhimostaan ja sormuksesta, jonka oli jättiläisille luovuttanut Freian lunnaiksi. Hän kertoo kirouksesta, joka liittyy sormukseen, ilmoittaen nyt valtansa turvaamiseksi luoneensa valkyriat, joitten tehtävänä on koota Walhallaan taistelussa kaatuneitten sankarien henget. Mutta kaikista varotoimista huolimatta uhkaa jumalia tuho heti kun Alberich saa takaisin sormuksensa. Wotan itse ei voi —niin mielellään kuin hän sen tekisikin — riistää Fafnerilta sormusta, koska sormus on Fafnerille joutunut laillisen ja sitovan sopimuksen nojalla. Mutta jos löytyisi sankari, joka omiin voimiinsa luottaen, omin apuinsa, omin neuvoinsa ja omin aseinensa hänen, Wotanin, puolesta taistelisi, niin sama sankari saisi ryhtyä taistelemaan myös jättiläistä vastaan ja voiton saadessaan vaatia tältä sormuksen saaliikseen.

Saadakseen tällaisen sankarin syntymään, on Wotan luonut Wälsungien suvun. Mutta Fricka on huomannut tämän teon alla piilevän viekkauden — ja kaikki Wotanin ponnistukset ovat nyt rauenneet turhiin. Wotanin ainoa toivomus on nyt: tulkoon loppu! Ja hän tietää Alberichin kyllä pitävän huolen siitä, että loppu tulee. Alberich on jo kullan avulla saanut osakseen naisen lemmen: naisesta on syntyvä Nibelungien poika Hagen, joka hävittää jumalat. Nyt on Brünnhilden huolehdittava siitä, että Wälsungien poika Siegmund kaatuu — jumalien häviöksi.

Matalalla äänellä, melkein kuin itsekseen on Wotan kertomuksensa sanellut ja rientää pois. Siegmund ja Sieglinde saapuvat: väsyneenä ja tapahtumien järkyttämällä vaipuu Sieglinde pyörtyneenä maahan. Siegmundille ilmestyy nyt Brünnhilde, ohjaten suitsista ratsuaan, käsivarressaan kilpi ja kädessään keihäs. Juhlallisen vakavasti hän ilmoittaa Siegmundille lähenevästä kuolemanhetkestä. Siegmund vaatii, että Sieglinden on saatava tulla hänen kerallaan Walhallaan. Brünnhilde ihmettelee moista vaatimusta: Siegmundia odottavat Walhallan nautinnot, ja kuitenkin tuo nainen merkitsee näitä enemmän! Brünnhilde lupaa ottaa Sieglinden suojaansa, ilmoittaen tämän sydämensä alla kantavan rakkauden panttia. Siegmund tahtoo surmata sekä Sieglinden että itsensä; siitä estää hänet Brünnhilde, joka nähdessään noin suuren rakkauden on joutunut säälin valtaan. Hän lupaa suojella Siegmundia taistelussa Hundingia vastaan, näin osoittaen uppiniskaisuutta Wotanin määräystä kohtaan. Raskaat pilvet peittävät näyttämön taustan; joka puolelta kuuluu lähestyvien sotatorvien ääni. Siegmund laskee Sieglinden hellästi kivi-istuimelle ja rientää pois. Salamain sinkoillessa herää Sieglinde, kauhistuneena tuijotellen ympärilleen. Kuuluu toisiaan etsivien Siegmundin ja Hundingin ääniä. Veriviholliset kohtaavat toisensa, Sieglinde aikoo heittäytyä taistelevien väliin, mutta horjahtaa äkillisen valon sokaisemana syrjään. Brünnhilden tottelemattomuus Wotanin käskyä kohtaan ei auta. Tosin hän taistelussa on Siegmundin puolella, mutta läsnä on myös Wotan. Keihääseen, jonka Wotan ojentaa taistelevien vähin, katkeaa Siegmundin miekka, ja Hunding saa kaadetuksi vastustajansa. Kauan ei hän kuitenkaan saa voitostaan iloita: Wotanin kädenliike vaivuttaa hänet kuolleena maahan, — hän ei kelpaa Walhallan sankarien joukkoon. Sitten kääntyy Wotan Brünnhildeen, aikoen rangaista tämän uppiniskaisuuden. Silloin Brünnhilde pakenee isänsä vihaa.

Kolmas näytös tapahtuu korkealla kallionhuipulla, joka kohoaa yli puiden latvojen. Nopeasti kerääntyvät paikalle valkyriat, muutamat kantaen sankareita, jotka ovat taistelussa kaatuneet. Kahdeksan valkyriaa on koolla ja yhdeksäntenä saapuu kalliolle hurjassa paossa Brünnhilde. Hän kantaa tajutonta Sieglindeä, koettaen suojella sekä itseään että onnetonta naista jumalan vihalta. Turhaan pyytää hän sisariltaan lainaksi kyllin levähtänyttä ratsua. Kaikki pelkäävät Wotania, joka lähestyy hurjan pohjoistuulen ja pilvien kantamana. Tuskin on Brünnhilde saanut taivutetuksi Sieglinden lähtemään pakoon — samalla Brünnhilde myös ilmoittaa, että Sieglinde on saava pojan, jolle on pantava nimeksi Siegfried ja jolle valkyria antaa Siegmundin miekan kappaleet — kun Wotan jo on paikalla. Syylliselle valkyrialle sanelee hän rangaistuksen. Brünnhilde menettää valkyrian arvonsa ja hänet karkoitetaan maan päälle, jossa hänen pitää tulla jonkun miehen vaimoksi, istua tuvassaan ja palvella miestään. Hurjasti vaikeroiden sisarensa kohtaloa hajaantuvat valkyriat ratsujensa selässä metsään.

Wotan jää nyt yksikseen Brünnhilden kanssa. Rajuilma lakkaa, pilvet hajaantuvat, iltarusko punertaa, tulee yö. Brünnhilde rukoilee armoa, sanoen, ettei hän voinut olla yrittämättä Siegmundin pelastusta. Wotan pysyy lujana päätöksessään: "Sun lemmen auvo on hurmannut, seuraa siis myös, jota lemmit näin!" Sieglindeltä hän ei kiellä apuaan, mutta Brünnhilden on kärsittävä rangaistus. Hänen on vaivuttava syvään uneen: hänen on sitten mentävä sen vaimoksi, joka hänet herättää. Yhden helpotuksen tähän ankaraan rangaistukseen saa Brünnhilde kuitenkin: tulenlieskat ympäröikööt sitä kalliota, jolla hän nukkuu. Silloin ei ainakaan kukaan pelkuriraukka uskalla häntä lähestyä.

Syvästi liikutettuna ottaa Wotan jäähyväiset reippaalta ja kauniilta tyttäreltään ja suutelee tätä. Sitten vaipuu Brünnhilde syvään uneen kuusien varjoon. Wotan manaa keihäällään esille leiskuvan tulen, ja pian ympäröivät tulenlieskat kallion ja suuren kuusen oksien turvissa uinuvan neidon. Kehtolaulun vienosti soidessa katoaa Wotan, huudahtaen: "Ken peitseni kärjen eessä pelkää, ei liekkien halki käy!" — Väliverho laskee.

Toinen päivä: SIEGFRIED.