"Parsifalin" osajako:

/*
Amfortas (kuningas, Graalin vartia) barytoni.
Titurel (kuningas, A:n isä) basso.
Gurnemanz(Graalin ritari) basso.
Parsifal tenori.
Klingsor (velho taikuri) barytoni.
Kundry (armoa etsivä sielu) mezzosoprano.
Graalin ritareita ja knaappeja.
Klingsorin neitoja.
*/

Alkusoitossa esiintyy — Wagnerin omien sanojen mukaan — usko, toivo ja rakkaus. Rakkaus ylimpänä aloittaa: kielisoittimet ja puupuhaltimet virittävät sävelen myöhemmin kaikuviin ehtoollis-sanoihin, jotka kuuluvat: "Ottakaa minun ruumiistani, ottakaa minun verestäni, rakkautemme tähden!" Kuin enkelien kantamana häipyy sävel yläilmoihin. Mollissa kajahtaa jälleen sävel ehtoollis-sanoihin: "Ottakaa ruumiistani, ottakaa verestäni, että minua muistaisitte!" Tämäkin sävel häipyy. Orkesteri virittää juhlallisen Graal-aiheen ja majesteetillisen uskoaiheen. Kuuluu valitus: Getsemanen ja Golgatan kärsimykset soivat sävelissä — sitten: ristiinnaulitun veri juoksee kuiviin, sitä joutuu maljaan, joka kaikkialle vuodattaa vapahtavan rakkauden loistetta. Vielä muutamia sointuja — kuin kysymyksiä Graalin vartian Amfortasin kohtalosta — sitten nousee väliverho.

Edessämme on Graalin linnaan kuuluva metsä aamuhämärässä. Gurnemanz ja kaksi knaappia nukkuu erään puun alla. Linnasta kuuluu Graalin juhlallinen herätyssoitto. Puun alla nukkujat heräävät, rukoilevat aamurukouksen ja alkavat sitten odottaa sairasta Amfortasia, joka käy läheisessä järvessä peseytymässä, siten lieventääkseen tuskiaan. Paikalle saapuu Kundry, tuoden Gurnemanzille kallisarvoista arabialaista voidetta; tätä pitäisi kuninkaan panna haavaansa, johon eivät mitkään lääkkeet ole tehonneet. Kuningas tuodaan vuoteellaan; siinä maaten hän tahtoo tuskallisen yön jälkeen nauttia aamun tulosta. Hän kiittää Kundrya tämän vaivoista — Kundry torjuu kiitokset luotaan. Kuningas viedään pois. Vanha Gurnemanz kertoo kuunteleville knaapeille Graalin linnan menneisyydestä ja taikuri Klingsorista. Saamme kuulla, että Graalin kuningas oli kerran karkoittanut Klingsorin, koska tämä oli epäpuhtain sydämin tarjoutunut vartioimaan pyhää Graalia. Karkoituksestaan saakka oli Klingsor hautonut kostoa. Kundryn avulla on hän saanut Amfortasilta anastetuksi pyhän keihään, jolla sitten on haavoittanut kuningasta. Tätä haavaa kuningas nyt potee; haavaa polttaa, kunnes keihäs saadaan takaisin. Keihään takaisinsaamisesta ritarikunnan haltuun riippuu kaikki, mutta voiton Klingsorista saa vain se, joka itse ulkonaisesti köyhänä ja sisällisesti sydämeltään puhtaana tuntee sääliä ja myötätuntoa kärsiviä kohtaan.

Yhtäkkiä kuuluu vaikerointia: ammuttu joutsen vaipuu hitaasti maahan. Parsifal-aiheen kuuluessa tuovat knaapit nuoren sankarin, joka on nuolellaan tietämättään tuottanut surman Graalin pyhälle linnulle. Gurnemanz nuhtelee häntä ankarin sanoin — silloin Parsifal rikkoo jousensa ja nakkaa nuolet luotaan. Hän tuntee sääliä joutsenta kohtaan. Kun kysytään hänen isäänsä ja nimeään, ei hän osaa vastata, Kundry sensijaan osaa kertoa hänen äidistään — Gurnemanz alkaa aavistaa, että nuorukainen ehkä voi auttaa Amfortasia, ja päättää ohjata Parsifalin Graalin linnaan.

Pitkän vaelluksen jälkeen Gurnemanz ja Parsifal pasuunain soittaessa ja kellojen kajahdellessa saapuvat ihanaan korkeakupoliseen Graalin saliin. Graalinritarit kokoontuvat ehtoolliselle. Myöskin Amfortas kannetaan saliin ja hänen eteensä asetetaan verhottu lipas, joka sisältää pyhän aarteen. Juhlallisin menoin malja paljastetaan, Amfortasin kärsiessä hirveitä tuskia. Gurnemanz vaatii hämmästynyttä Parsifalia ottamaan Graalin leipää ja juomaa — mutta Parsifal ei tajua mitään, hän vain seisoo liikahtamatta paikallaan. Amfortasin vaikeroinnin kuullessaan hän vain painaa kädellään sydäntään. Kun kuningas ja ritarit ovat poistuneet, kysytään Parsifalilta: "Tiedätkö, mitä olet nähnyt?" Parsifal pudistaa kieltävästi päätään — hän ei ole ymmärtänyt rahtuakaan näkemästään. Siksipä täytyy hänen itsensä kokea, mitä on kärsimys, ja niin joutuu hän harhailemaan Graalin linnan ympäristössä.

Toinen näytös vie meidät taikuri Klingsorin taikalinnaan. Klingsor näkee Parsifalin lähestyvän. Hän käskee Kundrya johtamaan Parsifalin aistillisen rakkauden lumoihin — silloinhan on nuorukaisen sydämen puhtaus mennyt. Kundry asettuu Klingsoria vastaan, mutta turhaan: Klingsorin mahti on suuri, sitä on toteltava. Kauniit kukkaistytöt ympäröivät Parsifalin, mutta yksikään heistä ei pääse tarkoituksensa perille. Yhtäkkiä ilmestyy näyttämölle hurmaavan kauniin naisen hahmossa Kundry. Hän kutsuu nuorukaista nimeltään, heti herättäen tässä outoja tunteita, joita lisää vielä Kundryn kertomus hänen äidistään. Nuorukainen tulee perin vakavaksi; suuren tuskan vallassa vaipuu hän Kundryn jalkoihin. Hän tuntee tuskaa kuullessaan itse aiheuttaneensa äitinsä kuoleman. Pirullisella taidolla käyttää Kundry hyväkseen näin syntynyttä tilannetta ja — muka korvaukseksi siitä, ettei äiti enää voi poikaansa suudella — painaa hän tämän huulille polttavan aistillisen suudelman. Silloin muistaa Parsifal Amfortasin ja tämän tuskat; hän painaa kätensä kuin suuren kivun vallassa vasten sydäntään: "Amfortas! Haava sydäntäin polttaa!" Nyt hän käsittää Amfortasin synnin ja tuskien suuruuden. Turhaan koettaa Kundry häntä nyt synnin pauloihin kietoa. Parsifal pysyy puhtaana ja sysää Kundryn pois luotaan. Ponnistuksistaan huolimatta ei Kundry saa Parsifalia kääntymään synnin tielle ja siksi hän kutsuu avukseen Klingsorin. Tämä tulee, mukanaan pyhä keihäs, jolla aikoo haavoittaa Parsifalia. Nyt heittää hän keihään Parsifalia kohti, mutta ihme tapahtuu: keihäs jää ilmaan Parsifalin pään yläpuolelle. Parsifal tarttuu keihääseen, tehden sillä sitten ristinmerkin. Silloin katoavat kaikki Klingsorin linnan ihanuudet hänen ympäriltään: puutarha muuttuu erämaaksi. Kundry vaipuu kirkaisten maahan ja Parsifal rientää pois keihäineen.

Kolmannen näytöksen alkusoitto kuvailee Parsifalin harhailuja ja etsiskelyjä Graalin linnan jälleen löytämiseksi — Kundry oli näet Klingsorin linnassa sanellut kirouksen: "Parsifal älköön koskaan löytäkö takaisin Graalin linnaan, vaan alati harhailkoon eksyttävillä poluilla." Moninaiset ovat vastukset, jotka Parsifalia kohtaavat, mutta ne vain terästävät häntä. Hän tuntee olevansa luotu tuomaan pelastuksen Graalin kuninkaalle.

Kun väliverho nousee, on edessämme viehättävä kevätpukuinen seutu Graalin linnan alueella. Erään lähteen luona asustaa erakkona vanha Gurnemanz. Hän löytää risukosta vaikeroivan Kundryn, joka nyt on Graalin naislähetin puvussa ja tahtoo vain "palvella, palvella!" Pyhää lähdettä lähestyy nyt Parsifal. Hän kulkee pää painuksissa, unelmoiden, tietämättä mitään päivän merkityksestä, paikan pyhyydestä. Gurnemanz tervehtii häntä, kehoittaen häntä pyhällä alueella ja pitkänäperjantaina riisumaan aseensa. Nuorukaisesta — sen näkee Gurnemanz — on nyt kypsynyt mies. Parsifal huomaa, missä on, ja kertoo lukuisista harharetkistään ja taisteluistaan sekä kaipauksestaan päästä jälleen pyhäkköön. Keihään hän sentään pitää. Gurnemanz tervehtii häntä herranaan ja valtiaanaan ja kertoo, että Amfortas ei enää ole tahtonut paljastaa pyhää Graalia, koska tuskat, joita hän tuntee, ovat tällöin sanomattoman suuret. Koko Graalin ritaristo on näin ollen tuomittu kuolemaan — hänkin, Gurnemanz, täällä odottaa kuolemaa vapahtajakseen.

Parsifalin valtaa syyllisyyden tunto: hänen syytään on kaikki, koska hän ei ollut löytänyt tietä aikaisemmin. Hän vaipuu pyörtyneenä maahan. Kundry pesee hänen jalkansa ja Gurnemanz kastaa hänet lähdevedellä sekä ilmoittaa olevansa valmis heti saattamaan Parsifalin Graalin linnaan. Vanha Titurel on kuollut, ja hautajaistilaisuudessa aikoo Amfortas vielä viimeisen kerran paljastaa maljan. Parsifal kastaa Kundryn, joka nyt jälleen osaa itkeä. Näihin kyyneliin näyttää koko luonto ottavan osaa, siten juhlien pitkäperjantain ihmettä.