Lautakunta marssi verkalleen pois, ja minä tutkiskelin levottomasti heidän katseitaan. Tutkintotuomarin ohjausta muistaen heidän ei pitänyt voida muuta kuin antaa yksimielinen tuomio; mutta tiesin, että lautakunnan mielipide aina on ennakolta arvaamaton ja usein tulee mitä odottamattomimpiin tuloksiin.
Syyttäjä tuli alas paikaltaan ja puristi meidän molempien käsiä.
»Sepä oli uljas työ!» sanoi hän vilpittömällä ihastuksella. »Mikä teitä johti epäilemään jotakin sellaista?»
Vastaukseksi Royce ojensi hänelle kirjeen. Hän luki sen ja tuijotti hämmästyneenä meihin.
»Mitä tämä on?» puhkesi hän sanoiksi. »Kuka on kirjoittanut tämän?»
»Se on kirje, joka annettiin meille hetki sitten», vastasi Royce. »Tiedätte siitä yhtä paljon kuin mekin. Mutta minusta tuntuu siltä kuin se olisi sangen tärkeä todistuskappale. Luovutan sen teille.»
»Tärkeä!» huudahti Singleton. »Uskonpa sen. Herrani», hänen silmänsä vilkkuivat, »tämän on kirjoittanut joko joku rikostoveri tai nainen itse!»
Päällikköni nyökäytti.
»Oikein», sanoi hän. »Koetan viipymättä päästä kirjeen kirjoittajan jäljille.»
Singleton käännähti ympäri ja kuiskasi muutamia sanoja eräälle kirjurille, joka riensi ulos huoneesta. Sitten hän antoi merkin kahdelle parrattomalle, vahvarakenteiselle miehelle, jotka istuivat lähellä, puhui muutamia sanoja tutkintotuomarin kanssa ja vetäytyi sitten noiden molempien miesten seuraamana viimeksimainitun yksityishuoneeseen. Sanomalehtikertojat kokoontuivat ympärillemme onnitellen ja kysellen. He vainusivat salaisuutta. Mikä se oli, jonka Singleton sai? Mikä uusi todistus se oli, joka oli ilmaantunut? Oliko kirjeessä jotakin oikeudenkäyntiä koskevaa? Mitä siinä oli?