Unessaini, Kyprin kanssa kuiskuttelen.
G—nd.
KEÄNNOKSIÄ VIRON KIELESTÄ.
Se joka tahtoo oppia tuntemaan Suomen kieltä, hänen täytyy myöskin joksi kuksi tuntea hänen siskon-kielet, tahi ne kielet jotka ovat siitä syntyneet, eli jotka ovat puolestansa synnyttäneet meijän. Ainoastaan sillä tavoin, että harjoitammo näitäkin tunteaksemme, niin soahaan selvempi tieto meijän omastamme; sillä suuri joukko meijän sanoistamme ovat heistä siirtyneet, niin että heijän muka juuret ja emä-sanat (stam-ord) ovat niissä haettavat. Tälläisiä siskon-kieliä ovat erinomattain Viron-kieli, Vatjalaisten-kieli, Aunulaisten-kieli, Iskhorilaisten-kieli, Niihen Venäjässä löytyvien Karjalaisten-kieli, ja niiten Ruotin ja Norin rajoilla asuvien Suomalaisten-kieli; jotka kaikki ovat varsin suomalaisia, ja suurin osa ainoastaan luettavia erinäisinnä puheen-murrena meijän kielestämme. Vaan ilman näitä löytyy vielä muitakin kieliä, jotka ovat kaukaisempana meijän kanssa sukuisin. Nämät ovat Lapin ja Ungerin-kielet, ynnä ne Venäjässä asuvien Syrjäläisten, Permiläisten, Votjalaisten, Vogulilaisten, Tscheremissiläisten, Tschuvassilaisten, Ostiakilaisten, Morduinilaisten ja Tepterilaisten kielet, ja ehkä monen muihen, näihen kaukaisemmihin kansoin.
Siinä toivossa, että minun moamieheini mielellään soisivat soahaksensa jonkun tieon näistä heijän siskon-kielistään, olemme aikonut että jollon kullon antoa näistä kansoista ja heijän kielisiä niitä tietoja, joita olemme heistä soaneet; luulessamme tämän paraiten sillä syntyvän että myö ynnä keännöksemme liitämme perustus-hielenkin.
Mitä Viron kielestä erittäin tuloo sanottavaksi,[176] niin se on muista tarpeellisin meijän tuntea, erinomattain koska ovat Virossa nyt äsköttäinkin ruvenneet ylös-harjoittamaan omoo kieltänsä ja oppimustansa.[177] Mitä heijän oppineet siellä harjoittaavat heijän kielen kunniaksi, niin se on luettu meillekin voitoksi, ja mitä myö toas työskentelemme, niin se on heillenkin hyväksi. Sillä tavalla taijamme kiitettävällä ahkeruuella ja kilvoituksella kehoittaa ja oijasta toisiamme, ja ylösauttoo tätä meijän yhteistä kieltä siihen kuntoon, johon jokainen kunnollinen ja valaistu kansa on vaativa, ja johon jo muut Europan kansat ovat joutuneet.
I.
MEHTÄ-MIES.[178]
Oli minä muista nuorra miessä, Oli mulla kolmet koirukasta; Yks oli Irvi, toinen Ervi, Kolmas Murri, musta narttu. Ne sotki mulle suota-moata, Ite mä marsin mehtä-maata; Ne toi mull' tuhat tuuva lintuu, Sata pient' jänisten poikoo. Ma panin lihat kuivamaani, Ma panin mahat hautomaani, Vanha Kass' oil kiimas-silmä, Vanha Kass' oli loaja-kämmän; Söi minun lihat kuivamasta, Söi minun mahat hautumasta. Ma löin Kassii käpälän peälle; Kassipa karkais kaivohoni. Läksin ma kyläst miehii ajamaan, Mies ja köys joka talosta; Saaren-vallast' sata miestä; Viron-vallast' viisi miestä. Mitäs siit' sain Kasin jälestä? Nenän peält' sain neijon-kenkät, Peänpä peält' sain sulhais-saappaat, Kaulan peält' sain Kaisall' pieksut, Käpälän päält' sain Kertull' pieksut, Selän päält' sain sota-soappaat, Kohun alt' sain kovat rahkeet, Hännän päält' sain härjen juhtit.
(Viron kielellä).