Näitä kaikkia nähtähessä
Ite Ukkokin ihastui!
Silmät vettä vuotelivat,
Kyyneleitä kyllä paljon
Tippuivat silmät-terestä
Pitkin hänen partojansa,
Kahenpuolen kasvojansa,
Valuivat vesi pisarat.
Kumpaisesta kulmahasta
Putoisivat piällen toisen,
Niinkuin räyskyt räystäheltä,
Kalkareet tuvan katolta.
Viimein Vanha Väinämöinen
Pitkästä iloin piosta,
Kauvan panneen kantelesta,
Oli uneen uupununna.
Mäni muata manalaan,
Tuonelahan torkkumahan;
Heitti meillen miekkahansa,
[Väinämöisen miekka eli viitakke,
kuhutaan taivaalla yksi tähtisikeri,
constellationen Orion.]
Muistohoksi muinoisia,
Ennen entuiset asiat.
* * *
Niinpä laulo Väinämöinen,
Soitti soittojen tekiä;
Suloisessa Suomenmuassa
Virret viisahat viritti.
Mutta nyt ej ykskään laula,
Eikä laula, eikä lausu;
Pilvet paksut ja pimiät
Päivän meiltä peittänöövät.
Nyt on runot ruostettunna,
Nyt on Laulut lakastunna;
Kieli kehnoksi kahottu.
Voi meitä poloiset pojat,
Voi meitä huonot heittiöt,
Kuin ei kunniass' pitämme
Oman kielen käyttämistä,
Puhtautta oman puheen.
Se ois arvon ansaitsevan,
Kunniaksi kuhuttavan,
Harjoittaa Suomen sanoja,
Omoo kieltä käsitellä.
(Mutta tuost' ej vielä tiiä,
Ehkä vastapäin parempi).
Moni mies on moitittava,
Kuhnukseksi kuhuttava;
Tok' on moni moittimaton.
Moni halulla hyvällä
Tätä kieltä käsittääpi,
Sanat saumoillen sovittaa,
Viskoo virret jo vireillen.
Niin myö toivotamme totella,
Halajaamme hartahasti,
Että kohta Koikin koittais,
Päivän valo valkeneisi,
Tästä pitkästä pimeestä,
Tästä yöstä ikuisesta.
Otavainen Neito nuori,
Kaikkin pienin Tyttäristä,
Pilkisteliin pilven taakse,
Paistoi päivän portahalla;
Nousi kohta korkeimmaksi,
Aina ylöspäin ylensi.
Kuu kannoilla takana
Kuumotteli, kuuloisteli;
Paisto valkeella valolla,
Kuulakalla kuutamalla.
Tuostapa muutkin jo rupeisit
Kuumoittamaan kuuvalolla,
Väillymään näihin välillä.
Siitten selvi Seulajaiset,
Siitten Rysmytkin rupeisi,
Siitten kaikki Kolmuisetkin
Saivat paisteensa parraimman.
Mill' oil muoto muuttununna,
Mill oil' kasvot kaunistunna,
Mill' oil purstot, mill' oil pyrstöt,
Mill' oil tutkamet tuhannet,
Kaiken karvan karvalliset.
Niinpä tuli taivaan tulet
Meillen jälleen nähtyviksi;
Meijän silmillen sätehet,
Joita kauvan kaivattihin,
Viikon piettiin vihoissa.
Totta nyt on uamupuoli,
Päivän salo suapuvilla;
Koska hälviää hämärät,
Pimeet pilvet pienenöövät.