Miten halpana Suomalaiset muinon pitivät vaimojansa, nähään siitä, että pientä poika-lasta, kuin hänessä oli vaan väheekään Uron uhkeutta, piettiin heitä paljoa parempana (292, 807). Hyö vertaisivat naisväkeensä Vuohiksi elävistä (409, 317, 398). Harakoiksi linnuista, ja, tuohisiksi astioista,[223] eikä nämätkään ollut ne pahimmat sanat, joihen heitä verrattiin (352). Ainoastaan talon-emännät ja äitit saivat jonkuun ansion (196, 761, 625), jota annettiin heillen heijän miehensä tahi lapsensa tautta (316, 317); mutta piikoja ja naisia ei kahottu mikskään, sillä heitä luettiin kaikista kehnommiksi (352, 417), ja tuskin että heitä ihmisiksi arvaeltiin.[224] Senpä tähen lukivatten vaimot piikaisuuensa ikeä kaikkiin vaikiammaksi ja onnettomaksi (344). Vanhemmat myöskentelivät ite piikojansa ja tyttäriänsä sillen joka heistä enin maksoi (395, 396, 353),[225] ja Lappalaiset kuuluu vielä nytkin näin kaupoitella lapsiansa. Ne nuoret vaimot vaivattiin työstä työhön (359), ja peästyä ämmiksi, heitettiin heitä kotiin pirtin-vartioiksi (297, 298).[226] Pitopaikoissa ja isoimmissa väin-kokouksissa hyö saivat palvella ja mielen-nouvattoo miehiänsä, ja hyvä oli jos saivatten siitten jälestäpäin syyvä ala-peässä pöyvän niitä tähteitä jotk' olivat jäänneet jälellen uroiltansa. Karhuin peijaisissa ja muissa semmoisissa jaloimmissa juhla-paikoissa, ei laskettu vaimoja ollenkaan tiloillen, eikä suvaittu heitä ies näkyvillen;[227] ja Lappalaiset pakottaavat heitä vielä nytkin, ettei milloinkaan pistäitä heijän kotahan siitä pienemmästä sulusta, jota kuhtuvat pohjan-reijäksi, ja jota ne rajuuttavat. Jos naisten elämä kahottiin halvaksi, niin heijän kuolemansa kahottiin vielä halvemmaksi. Sitä ei verrattu sen suuremmaksi, kuin jos oisi nauha talossa katkenna; ja miehet jotka pitivät ansionsa alla että nauroo toisillensa, heillen oli lupa nauroo naisten kuolemalle[228] että naimiselle.

Kuin pitivät piikojansa tällä tavoin pilkan alaissa, niin oli arvattava että heijän viattomuus,[229] se vaimollinen puhtaus ja kunniallisuus ei suureksi luettu (348-350), eivätkä sakoillen panneet heitä vietellä ja villitellä (345-347). Harva tyttö uskottiin sen eistä miehistä varsin vapa (365, 366), ja se näyttää kuin oisivat vaimon puuttehessa panneet heitä tasan välillänsä (901). Niillä, jotka ne pietyiksi nimittivät, ymmärrettiin semmoisia joilla oli tietyt miehet, tahi joillen oli oma mielitietonsa. Näistä eroittivat heitä joita ne portoiksi tahi huoriksi mainihtivat, ja joita hyö muista vaimoista välittivät (367, 368, 101).

Kosiomisessa se oli puhemiehen asia että kuulustella ja tiiustella morsianta (394). Sulhainen ei ollut ussein häntä nähnytkään, sitä vähämmin kokenut (577). Että paljon valita vaimoisia luultiin tihuvaksi työksi (385); ja varoitettiin erinomattain ettei ollenkaan juhla-iltoinna ollut paljon karvoin kahtomista, koska silloin oli siviä kukin, niin häijy kuin hyväkin naisi (376-379). Kukin piti heijän mieltänsä myöten naija vertaisiansa, eikä juosta sivuihten omiansa (373-375). Kaukoa-naiminen[230] ja koto-naiminen luettiin kumpaisetkin yhtä ouvoksi (386, 388); sen eistä piettiin noapurista naiminen onnellisinna (386), ja paraiksi talon toisen tyttäriä (387), (koska heitä muka tunnettiin tavoistaan että käytöiksistään). Että naija nuorena pitivätten parempana (295, 294); mutta että hätäillä naiman-kaupoissansa lukivatten katumukseksi (380-383). Kaunukkaisiksi kahottiin hoikkaisia ja pienoisia (313),[231] kuitenkin oli miesten mielet monellaiset (314-316). Ehkä kasvot oli piioillen parraat puhemmiehet (354), niin heijän rikkauetkin oli heillen hyvät naittajat (355), ehkei kaikki heistä pitäneet (398, 399).

Se näyttää kuin Suomalaiset vanhuuestakin ainoastaan oisivat männeet yksin-naimiseen; ei sentautta että se oli heillen kielty pitää usseempia akkoja, vaan koska nämät eivät sopineet välillänsä (401), vaan olivatten miehellensä sekä vaivaksi että vastuukseksi (368); ja vielä siittenkin koska näkivät, että kalat meressä (403), linnut ilmassa, ja kaikki luonnossa olivatten kahen-kasken (402), niin arvaisivat tuosta, että kaksittain oli kaikkiin paras (393, 404). Muutoin näyttää kuin ei oisi ollut kielletty luopua pahasta ja kelvottomasta akasta, ja että pitivät hyvän eron parempana kuin pahan yhteyven (391).

Akkoin asia oli ainoastaan että synnyttää ja ruokkia lapsiansa (424, 428, 448), — ei että heitä kasvattaa. Poikiin yläs-kasvattaminen tehtiin miesten mukaan; sillä akkoin joukossa heitä ei tehty uroiksi (462). Lapset eivät soana kauan lasna olla (433), heitä taivutettiin jo aikaseen työhön (433) ja totutettiin pois-luopua hekkumista ja muista herkuista (467, 468). Heitä ylöskasvatettiin kurituksessa (436-444), ja kuuliaisuutessa (445). Heijän vanhemmat kokivat kaikella tavalla soaha heitä miehiksi (460, 462); eikä laimin lyöneet että oijaista heitä opetuksillansa ja neuomisellansa (473, 453, 449). Tästä tapahtui myöskin, että ehkä isän tavat ussein nähtiin pojissa, ja äijin eljet tyttärissä (455, 456), niin taisi kuitenkin (kunnollisen kasvattamisen kautta) huonommistakin vanhemmista selvitä hyviä lapsia (409, 457); ja hyvistä vanhemmista (kehnon kasvattamisen tautta) virua kelvottomia lapsia (285); joita ei eneä opetuksillakaan saatu oijaistuksi (463, 465).

* * * * *

Tässä lopetamme myö meijän tiiustelemisia meijän esivanhemmistamme. Myö olemme ehkä tehnyt heitä kovin lyhykäisesti ja viheliäisesti, mutta että toas enemmin johtata näitä vanhoin elämän-laitoksia, oisi ehkä että liian pitkäksi venyttää tätä meijän koittelemustamme, joka jo ehkä monen silmissä mahtaa tuntua pitkäksi. Myö heitämmö tätä sen eistä toisillen, ja tyytymme siihen, että myö olemme kerran jo alun tehneet — tehköön muut lopun.[232] Myö olemme jo ilmin saattanut, että oisi muka mahollista, näistä meijän omista vanhoistamme tutkistella vanhoja aikojamme, ja tarkoittaa tietoja meijän Suomalaiseen tarinamukseen kuuluvia. Myö olemme jo näyttänyt että näissä meijän vanhoissa sanan laskuissamme[233] löytyy yksi iso viisaus suljettunna,[234] ja että myö näihen tarkoittamisella taijamme joksikuksi vielä käsittää ja selittää meijän esivanhemmien tapoja ja opin-keinoja. —

G—nd.

PUHEEN-PULMA.[235]

Ite olenma Kala,
Vaan peätönnä Lakka;
Ilman niskata, Akka,
Ja ilman ruumiita, Sika.