Mutta kuitenk' kaikki näistä
Ej ouk ykskään joukoss' joka
Suru niin kuin Suomalaiset,
Niill' on syytäkin surua,
Huomennakin huolistua,
Koska heiltäkin katoisi,
Toivo ainua aleni.
Oltiin äsken äijittommät,
Varsin vanhintoo vajoo,
Nyt myö jäimmekin jätetyt
Itekseni ilman isätä.
Meitä teköö huolet huonoks,
Murheet muita mustemmaksi;
Ohho, onnetoin osamme!
Varsin vaikia elämä,
Koska myö poloiset pojat
Olemme taas orvon-lapset,
Kovalt' onnelta koetut.
Kuka meill' nyt turvan tuopi,
Kuka rauhalla ravihtoo?
Kuka uutta uskallusta
Panoopi meijän povehen?
Sytämessä sytyttääpi
Tyytyväistä tyyventöä?
Onnen oikian osottaa?
Olkoon se meijän omainen,
Veli vainajan valittu,
Nikolausi niminen,
Joka suopi meillen suovan,
Ennen entisen elämän!
Siitt ois meillä vielä mieli,
Toivo vielä toisen kerran
Peästää onneiseen olentoon,
Ennen entiseen elämään.
G—nd.
SANAUKSIA.[270]
AGNES LOUISE GODENHJELM.[271]
Sanaus.
Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka,
Kasvoit Sie koria korvessa; Suomessa suloinen juur.
Ihana Tyttö! taivaat ei tainna olla Sinua ilman;
Sen eestä ottivat hyö moastakin omansa pois.
G—nd.
ULRIK WILHELM HASSELBLATT.[272]
Sanaus.