[1] Syy minkätähen tämä Peällentarjojoihen luetus (Prenumerations-förteckning) kirjutetaan Ruotiksi, on, että Peällentarjojoilla on suurin osa Ruohtalaisia nimiä, ja että moni vielä kahtoisi ehkä ouoksi kuulla kunnia-nimensä (karakter) Suomennetuksi. Ne joihen nimensä lopulla mainitaan "Subskr." ovat ainoasti tämän kirjan peälle-kirjuttaneet (subskriberat); ja ne joita merkitään merkillä: k., ovat siittempänä kuoleman kautta meistä pois-erkaneet, mutta joihen peällekirjoitus-oikeus tuloo hyväksi luettavaksi heijän perillisillen tahi tämän heijän peällentarjoitus-kuitin omaisillen.
[2] Toimittaja (kirjan-toimittaja) Författare, egentligen Utgifware.
[3] Tieto, theoretisk kunskap; Tietomus, Wetenskap, Litteratur (objektive).
[4] Taito, praktisk kunskap; Taitomus, t. Taitaus, skön konst. Se on arvattava, ettei Suomalaiset vanhuutesta tunteneet muita taitauksia, kuin runomista (poesi) ja soittamista (musik); mutta se on uskottava että kielen ja mielen harjoittamisella, sytyttäisiin meissä halu toisiakin nouattamaan.
[5] Ymmärtämys, Begrepp.
[6] Oppimus, Lärdom, Litteratur (subjective).
[7] Oma-rakkaus on monessa tarkoituksessa ei ainoastaan luvallinen, mutta myös luonnollinen ja tarpeellinen, sillä se hoitteloo ja johtattaa meitä hyvyyteen. Ne kirjan toimittajat, jotka kiittäiksen vapaaksi kaikesta oma-rakkautesta — elkööt pisteekkää nimeensäkkään kirjaan! Yksi semmoinen luonnollisen ja kohtuullisen oma-kunnian pois-heittäminen, oisi meijän mielestä kamala ja suvaihtamtoin; sillä myö luemme aina niitä kirjoja mielullisemmin, kussa heijän tekiätä meillen ilmoitetaan, ja kussa hänen nimensä on ikään kuin yksi takaus hänen sanastaan. Sitä vastoin luemme vähemmällä mieloisuuella niitä kirjoituksia, kussa Toimittajat ovat nimittämättömät (anonyma); sillä rehellisyys aina paljaistaa ihtesäk, mutta koiruus kätkäiksen, ja piiloitteleiksen salaisuutessa.
[8] Minä olin, niin kuin suurin joukko meijän vallasväestä, ylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, joka vielä nytkin tahtoo voittaa minua puheessaini. Sitävastoin olen minä ite aina harjoittanut tätä Suomalaista puhetta; ja koska en ole syntynytkään Suomalaisessa pitäjässä, niin tämä on aina ollut mulle kankia ja vaikia oppiaksein. — Oikeen puhua sitä minä en taija vielä nytkään.
[9] Hään luetti jo silloin yhellen ja toisellen pitäjän Herroista, näitä hänen ensimäisiä aljeitansa, jotka kohta siitten (v. 1810) painettiin Turussa, nimeltä Kirjoituksia Jac. Juteinilda, I:nen Osa.
[10] Minä olen siitten vanhempana, muistellessain tätä, kahtonut ouoksi, että hään hoastatteli minua, lassa ollessain, tällaisista asioista, johon tarvitaan miehen mieltä; mutta "oraassa on laihon alku, Pojassa miehen mukama." Se on moni ehkä joka irvisteleksen näistä lausumuksista minun lapsillisesta ijästäin, joilla minä ainoasti olen tarkoittanut selittee mitenkä minä olen tullut johtatetuksi tällen Suomalaisellen tiellen, jollen minä nyt jo tahtoisin johtattoo muita. Jotka piteävät halpana puhua pienemmistä asioista, kuin oisi suurempia puhuttavia, eivät muistanek että lapsestakin kerran viruu mies, ja "mitä lassa kuullaan lausuttavan, juohtuu miessä mieleen." Se joka näistä nerkästy, muistakoon mitenkä Cornelius alkaa esipuhettansa, puhuissaan varsin näistä pienistä asioista: Non dubito fore plerosque, Attice, qui hoc genus scripturae, leve, et non satis dignum… judicent, cum relatum legent, quis musicam docuerit Epaminondam. Sed hi erunt fere expertes litterarum…