[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt Pyhteen pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä, josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa Porvon kaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli, ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä, Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on tapa valloissa — erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä. Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä, milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi, toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein, ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta toinen aika, toinen mieli! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla Ganander, Porthan, Lencquist, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.

[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä Pienistä Suomalaista Runoista, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä, ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka, elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi, niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä. Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä aloitellessain tätä Otavoa, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi, kuin muuten oisi ehkä ollut.

[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin (bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini, jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty, mutta oisko se paljon — se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin monella miehellä, on tullut korjatuksi? — eikä sekkään ouk ilman isoja virheitä ja puutoksia.

[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. ai, au, ei, eu, eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie, m.m. jota muut kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne eänelliset puustavit (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin eänet (tonerna) kanteleessa, niin nämät kaks-eänelliset (diftongerne) ovat ikeän kuin sointumiset soittelossa (ackorderne på ett instrument.)

[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.

[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa, peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan. Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia kontti-puheita.

[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen Ymmärrys ja Tieto on vihtoinkin perustettu Keksimuksen piällä (på sinlig åskådning, contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä (tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on arvattava, että myöskin henkellisiä, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi, ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (genom tankeförmågans reflection, inre riktning) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset, ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa ja totuutta.

[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.

[88] Se on tämä sokia usko, joka yksinkertaisessa ihmisessä on yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen valo ja visseyten tieto, valaistuneissa.

[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa epäjumalan-palvelioiksi.