[110] Sanantapa, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä ei löyvy sitä sanoa: jag äger; joka toimitetaan puheella: minulla on (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. Tekeminen, luotut lapset; syöminen, tehtyt evähät.
[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: Pouta pilvien perästä, suvi suuresta lumesta, Ovidius: Nube solet pulsa, candidus ire dies; Suomalaiset: Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy; Publius: Bonum ad virum cito moritur iracundia, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos lueskentelet Diss. de Prov. Fenn. p. 29-40. Muistettava on myös, että nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée) eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser, sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: Den som ger så att han tigger, han skall slås så han ligger (?) — Hårdt mot hårdt, sa' käringen då hon bet i sten (!) — När tranan går i dans med stod-hästen, får hon brutna ben (?) Semmoisia suat koko kontillisen, jos tahot lukea Grubbin Penu proverbiale.
[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä Suomenkansalta harjoitettu, — siihen uskoon ei o mikä meitä vuatimassa.
[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri Liber Proverbiorum Fennicorum, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta, ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702. 8:o, tällä nimityksellä (under denna tittel) Vanhain Suomalaisten Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt. Näistä mahtaa suurin osa olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä: Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja. Mutta näihenkin joukossa oli veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti Viipurissa Uusia Sanan Laskuja (?) jotka kaikki ovat (jos ei erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss. de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa Väinämöisellen; ja että nimittää heitä uusia, on yhtä sopimatoin kuin sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.
[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan), niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.
[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei mikskään tarkoittelleet.
[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).
[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään kuulut Perkelen nimeä ies mainittavan — hään joka taikaus-opissamme on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (hwarandra alldeles motsatta). Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on myöskin, ettei näissä puhuta Moariasta (joka osottais Poavilaisten oppia) harvoin Kristuksesta (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot, sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.
[118] Alii: riistan.
[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (genom sin osedlighet, odygd) on joutunut turmellukseen.