Nämä asiat olivat, heijän laveuveltaan ja paljoueltaan, ei ainoasti katkaistanneet minun Opistoliset lukemiset (akademiska studier) mutta myös joksin-kuksin seisauttaneet niitä Suomalaisia harjoituksia, jotka tarkoitti meijän omoo moatamme. Minä olin kyllä jo vuonna 1819 puhutellut muutamia meijän Upsalassa oleskelevia moamiehiämme, ellei myö, kotiin-tultuamme, omamme kielenharjoittamiseksi, koitteleisimme toimittoo joita-kuita Suomalaisia Tieto-sanomia (Finsk Tidning) meijän valaistumman kansan huvitukseksi, poistaivuttaaksemme heijän mieltänsä Ruotsin kielestä, ja keänyttää sitä omaamme. Mutta koska Tarinamus-Apulainen v. Becker oli v. 1820 ottanut tätä yksinään tehäksensä,[40] niin peätimme että sen siassa painuttoo yhtä Suomalaista kirjoa, koitteeksi jos olisi muka mahollinen omalla kielellämme toimittoo Tietollisia ja Opillisia aineita. Ja teimme liiton välillemmö, että kukin meistä piti vissiin ajan-peähän kirjuttaman jotakuta valistukseksi meijän Tarinamuksessamme ja moastamme, tahi selitökseksi meijän kielestämme ja Runomuksestamme, eli jos ei muuta, niin suomentoo ies vieraista kielistä muihen kansoin opetuksia ja Runomuksia; koetteksi muka, että meijänkin kielellä käsittää heijän mieli-valaistusta ja kieli-somaisuutta. Minä outin, yhestä vuoesta toiseen, tämän luvan täyttämistä; mutta havaisin kohta ettei yksikään heistä pitänyt sanaansa; ja koska minä tästä heitä muistuttelin, niin syytettiin yhtä ja toista, ja vetivät kukiin verukkeitansa esteleitäksensä; monipa eivät eneän vastanutkaan minua minun kirjoin peälle.[41] Mitäspä minun siitten täytyy, kuin yksinään ruveta tähän pulmaan, ja kokea näitä vehkeitä aikoin soaha, joihen voittamiseksi oisi voaittu yhtä yhistettyä väki-tarttumista. Vaikka se on työläs kyllä minullen, ruveta semmoiseen kauppaan, ja antaita siihen, kussa yhellä puolella kohtaa minua pilkkoo ja irvistelemistä, ja toisella puolella, omoo vahinkoo ja mänettämistä[42] niin tahon minä ennen kuitenkin uskaltaa kaikkia, ennenkuin heittäisin yhtä asiata koittamatak, joka on minun mielestäin niin kallis, ja suloinen kaikillen Suomalaisillen.

Minä tunnen aivon hyvästi laveuven ja voaran minun kokemisestain, mutta eipä sekkään ouk ollut hyvä peloittamaan minua tästä, koska juohtuupi mieleini sitä etua ja hyötytystä, henkellisessä tarkoituksessa, joka tuosta vajuisi meillen, jos meijän kielemme tulisi muka paremmin ylös-harjoitetuksi. Minä tiiän että tähän asiaan voaitaan, ensinnik yhtä valaistettuampata ymmärrystä, ja yhtä isompata opetusta, kuin on mullen ies mahollinen tässä nuoressa ijässäin;[43] ja toiseksi, yhtä selvempätä Suomenkielen-tuntemista, joka myös puuttuu minullen. Siitten voaitaan vielä tämmoisiin asioihin, yhtä rahan-varoo, joka on mulla vajoolla, ja yhtä kovaa-luontoista uskallusta ja mielen-hartausta, ensinnik että ruveta, ja siitten että ees-tunketa yhtä asiata, joka niin monessa paikassa riiteloo vanhoja luuloja ja tapoja vastaan. Näistä voatimuksista, on suurin vastuus ollut mulla kustennoksista — ja kuka heijät maksaa. Min'en puhuk työstäin ja vaivastain, eikä myös minun kalliista ajastain ja elostain, sillä heijät minä mielelläin uhraan yhteen asiaan, joka minun mielestäin on se kauniin johon minä taijan rueta; mutta minä hoastan paljasta painamisen ja paperien maksuista, jotka ovat jo näistä kahesta Osasta nousuneet 4000:ta Riksiin. Muissa maissa niin ovat Hallitukset aina auttaneet sellaisia kokemuksia, kussa yhteistä parasta haetaan, ja ellei Hallitukset ouk sitä tehneet, niin ovat yksinnäiset varakkaammat moamiehet tarjoneet apunsa niillen, jotka tässä työskentelevät. Minä uskon myöskin että tällaisia esimerkkiä tavataan aikoa myöten meijänkin moassa, ellei heitä nähäk meijän ajalla, ja toivon että nämä asiat silloinkin paremmin käveistyyvät (jos eivät nyt luonistu) koska kerran mieli on jo ikään kuin enemmin heihin taipuna.

Minä kyselin jo v. 1823 kusta oisin soanut Kirjan-kustentajaa (förläggare), mutta eipä siihen ruvenut yksikään — liioiten kuin kuulivat, että minun piti kirjuttoo tätä Suomeksi. Turusta oisi tok yksi Kirjankauppias siihen ruvenut, jos oisin toimittanut näitä Ruotiksi. Mutta koska Suomen-kielen harjoittaminen oli minun peä-tarkoittamus, ja aineet, joita kirjuitin, vähemmästä arvosta, niin en siihen antainaan. Kaikki ovat sanoneet mullen, ettei se ikeän Suomeksi synnyk sellaisia asioita toimittoo, ja kieltäneet minua niin kovasti tähän rupeemasta, sanoten "sinun kirjais ei luek yks'kään, kuin kirjutat Suomeksi, voan keänyt omaan vahinkoon." Vahinkoa minä en pelänyt, sillä minä en ollut voittoa tarkoittannut, ja voisin minä ehkä tuota kärsiä, jos ainoastaan voittaisin tämän peä-tarkotukseini. Enkä minä sanok sitä kummaksi, jos kaikki minun Ruohtalaiset tuttavat juttelivat näitä vasten, mutta se oli minusta ihmeh, että kaikki mun Suomalaisetkin ystävät juonittelivat niin paljon ja niin yksimielisesti tätä asiata vastaan, että olin jo vähältä tätä heittämässä toiseksi kerraksi.

Minä tunsin kyllä sitä kovaa onnea, joka aina kohtaa kaikkia uusia kokemuksia, kaikkia hyviä aikomuksia ja mielen-tarkoituksia — sitä mielen-kankeutta ja kiitämättömyyttä, jota osotetaan palkaksi niillen, jotka uhraavat ihtesek muillen;[44] mutta minä tiesin myöskin, että yksi hyvä asia auttaa ihtesek, ja että totuus ja hyvyys vihtoinkin keäntyyvät voiton puolle. Se on tämä ajatus ja minun oma ilomielentunteminen, työskeltännein hyvään tarkoitukseen, jotka ovat minua vahvistaneet ja vahvuuttanneet rupeemaan tähän työhön, ja hyö olkoon aina ne valvoavaiset tähet, jotka saattaavat ja valaisee minun askeliaini.

Minä tunnen myös minun moamiehein luontoa, ensinnik ne vähät aljet, jotka oppimukset ovat heijän seassa aikoin-soaneet,[45] jos muka vertoomme meitä muihin enemp harjoitettuihin kansoin. Siitten tunnemme myös sitä yhtä-tyytyväisyyttä ja jäykkämiellisyyttä, jota osottaavat kaikkia uutta vastaan,[46] ja joka on alussa minuakin kohtavan; mutta toisella puolella minä tunnen, että kuin kerran ovat tulleet vakuutetuiksi jonkun asian otollisuutesta, niin ovat hartaammat ja mielellisemmat sitä nouattamaan, kuin yks'kään muu kansa; ja kuin kerran tähän puuttuuvat, niin silloin eivät eneä hopussa heitäk, eivätkä kahok hintoo eikä muuta, kunnollisuutta vasten.

Minä olen myös havainnut, että sitä myöten kuin Opinkeinot ja rakkaus Tietomuksiin, ovat näinnä viimeisinnä vuosinna lävinneet muissa maissa, sitä myöten ovatten myös Suomessakin puhkistuneet. Toistaahan ne monet kirjan-pajat (boktryckerier)[47] ja ne monet Tieto- ja Viikko-sanomat[48] jotka ovat näillä 10:nellä viimeisillä vuosilla lisäyntyneet meijän moassamme, että kirjan- ja Opin-harjoittamiset ovat olleet paisumassa.[49] Tämä kaikki, ja se tieto ettei mikään Opin-ainek oisi luonnostaan pitännyt olla meillen suloisempi, kuin meijän kielemme harjoittaminen, (sillä se taitaa sisällänsä sulkea heitä kaikkia) yllytti minua, ilmin-antamaan näitä minun aikeitaini, ja pyytämään moamiesten peällen-tarjomista (prenumeration) soahaksein kahtoa jos oli mahollinen, ilman aivan suurta vahinkoa, toimittoo näitä kustennoksia.

Minä painuutin täksi tarpeeksi syksyllä v. 1825 yhet ilmoitus-sanat (anmälan), kussa minä lyhykäisyytessä toimitin minun aikomukseini. Ja koska minä, ilman tätä kirjoo, myös mielin painuttoo muita toisia, niin minä yhtaikoo nimitin heistäkin, aatellen "yks tie, kaks asiaa." Näistä ilmoitus-sanoista lähätin minä ison joukon Suomeen, sekä tuttavillen ja muillen kielen-ystävillen, mutta erinomattain niillen molemmillen Papis-neuoittelemuksillen, (Konsistorierne) soahaksein heijän kautta näitä lähätetyiksi kuhunkin seurakuntaan ja kappeliin. Minä lupaisin kyllä että jos peällen-tarjoitukset oisi sisään tulleet Moaliskuuhun v. 1826, niin oisin minä jo Juhannukseksi samana vuonna painuttanut ensimmäisen Osan tästä minun Otavastain; mutta petinpä ihteini sen perustoksen peälle, etten ennättänä soaha peäletarjomus-listoja sisään-lähätetyiksi siihen meärättyyn aikaan. Hyö viipyivät vielä koko vuosikauen, moniat eivät tulleet ennen kuin vasta syksyllä v. 1827, ja moni on vielä tulematak. Tämä hitaisuus heijän toimittamisessa ja takaisin-lähättämisessä, oli ensimmäinen syy tämän kirjan myöhistymiseksi. Kuitenkin tulin minä jo syksyllä v. 1826 Tukhulmiin sitä painuttamaan, ehk'en vielä tuntena puoliaankaan Peälen-tarjojoista.

Mutta monet esteet ja vastukset ovat siittenkin tätä viivyttäneet,[50] ja olen itekkin joksi osaksi ollut siihen syypeänä. Sillä jos oisin ainoastaan painuttanut 8 tahi 9 Arkkia kuhunkin Osaan, eikä tavoittanut heihin niin monta kuvoo, ja niin paljon soittamusta, niin oisin jo aikoa tainut tätä toimittoo. Mutta minä luulen, että sekä ostajat että Peällen-tarjojat soisivat mielellään soahaksensa jota-kuta toimellisempata ja täyellisempätä heijän rahoistaan, jos kohta vähän outtaisivatkin, ennen kuin heistä rupeaisivat hätäillemään. Sanotaan: "välleen koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyi," ja sanotaan toas: "joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa," kumpainen on oikeen sanottu, sillä työtä toimella tehään, ei väin paljouella. Vielä siittenkin niin ovat nämät aineet aina kasvaneet ja paisuneet, sitä myöten kuin minä heitä liikuttelin, niin että ovat tulleet monta loajemmaksi kuin ensin oattelin; sillä "tehten työt leviävät, tekemätä soukistuuvat." Minä tahtoisin että tämä kirja, eli se ensimmäinen astuminen tällä Suomalaisella tiellä, ei mahtais olla heikko ja kykenemätöin, mutta jalo ja urhoollinen, sillä sen peälle perustaiksen ehkä ne toiset.[51] Ja koska meillä ei ouk yhtään Suomalaista kirjoo oppimuksissa ja runomuksia (i Litteratur och Witterhet) jota taitaisimme vieraillen näyttää,[52] tahi ottoo ite käteemme lukeaksemme, niin tahtoisin minä että tämä oisi sekä näöltään että teoltaan, niin kunnollinen kuin on mulle mahollinen, ei ainoastaan minun kunniaksein, mutta meijän kielen ja koko kansakunnan.

Voan se on kirjoin kanssa, niin kuin muihen kaluin kanssa, "ettei kaunista kannetak, jos ei kallista annetak." Sillä se on asian luonto, että kuta enempi työtä, sitä enemmin palkoo. Se on moni joka ehkä kahtoo näitä kirjoja kovin kalliiksi, jos tähän hintaan vertoovat heijän vanhoja henkellisiä tahi kouluttavaisia kirjoja; mutta erittäin on mitä Hallitus ja koko valtakunta kustentaa, ja mitä luetaan ja ostetaan ikeän kuin väki-pakolla kussakin koulussa ja yksinäisessä talossa — erittäin on mitä yksi yksinäinen kustentaa, ja mitä ostetaan niiltä varakkaammilta ja oppineisimmilta[53] ikeän kuin mielen-ratoksi ja valistukseksi. Jos tahotten tarkempi tutkia tätä asiata, niin löytäisitten, että minä olen ei ainoastaan halvempi kuin muut, mutta että tämä kirja tuloo Peälentarjojoillen kolmasti, ja Ostajoillen kolmanneksi, huokiammaksi, kuin mitä se maksaisi tavallisessa kirjakaupassa.[54] Tämän uhramisen kaikesta omasta hyötymisestä, olkoon teillen yksi varma toistus ett'en ouk tarkoittanut omoo voittoa, voan yhteistä hyvyyttä.

Se rakkaus, jolla moni moa-ystävä on koettelut etes-auttoo tämän kirjan peälletarjomista, ja se suostumus, jonka minä tapaisin yhteisessä Suomen kansassa, on ei ainoastaan ilahuttanut minua ja lohtuttanut, mutta myös sytyttänyt minussa sitä luuloa, että aika on lähestymässä, jollon Suomalaiset ovat havaihtevia, ettei ouk mikään niin kallis ja tarpeellinen heillen, kuin oma-kielen harjoittaminen. Minä soan sen eistä tässä julkisesti kostella ensin kaikkia niitä, jotka ovat olleet hyvätahtoisat ja nöyrät toimittamaan minun anomomukseini, Peälletarjojoihen hankkimisella, ja kirjoin ja rahoin laittamisella; ja siitten soan minä myös kiitoksella mainita kaikki Peällen-tarjojoita, yhteisesti, siitä heijän luottauksesta jota ovat osottaneet minullen, vasten kaikkia kateita jotka ovat jo eiltäpäin soimaneet ja alentaneet minun aivotukseini. Näihen nimiä tahon heittää uneukseen, mutta heijän, jotka ovat eteen-auttaneet näitä aikomuksia, tahon minä tässä jo kirjan alussa liittää, heijän iso joukko olkoon yksi selvä-toistus jälkeentulevillen, näilläkin ajoilla löytynneen Suomessa miehiä, jotka ovat ollet heijän kielelleen rakkahaita.[55]