Jokainen kysyi minulta: "no mikskään Työ hyvä Herra näitä aivootten, ja minkätähen Työ näitä niin halajatten — eihään ykskään ennen ouk heistä huolina?" Ja jos minä selitin heillen, että se oli säilyttee heitä kavotuksesta, että oppia heistä tuntemaan meijän kielen-suloisuutta ja mieloisuutta, ja tiiustellaksein heistä meijän esi-vanhimmien Salamusta (mythologi) ja Runomusta — niin eivät yksikään sitä uskoneet; liioiten kuin kuulivat ettei mulla ollut tästä mitään palkkoo, voan että minä tein tätä kaikkia omalla käskyllä ja kustennoksella. Hyö arveli yhtä ja toista, ja viimen laskivat sen puheen ilmin, että minä olin lyönyt yhtä rahan-vetoa toisten Herroin kanssa, kuka meistä piti vissiin ajan-peähän soaha enin näistä Runoista ja Loihteista; ja että se oli tämän kalliin rahan voitto, joka pakoitti minua näin ahkerasti näitä kokon-hakea.

Sillä tavalla arveli tätä asiata se yksinkertainen talonpojallinen kansa, joka luulee että raha ja moallinen hyötymys, on se ainua vaikuttamus (motifwet) meijän töissämme. Pitäjän Herras-miehet, jotka luuliit paremmin tätä ymmärtäväsek, nauroi mullen salassa, ja näillen minun aikeillen, joita pitivätten lapsen-laitoksena. Muutaman kuulin minä jo poskeltapäin aprikoivan, ellei minä laulamisen nimellä ainoastaan houkuttellut tyttölöitä luoksein, heitä likistelläksein. Semmoinen oli se rakkaus, jota hyö pitivät rahoja suurempana. Yhtä korkeampata henkellisempätä rakkautta — nimittäin Tietohin, Totuuteen ja Kauneuteen, ajatuksissamme ja sanoissamme (joka ilmistyy Runomuksessamme ja kielessämme) — eivät kyökään lie selittänneet. Sillä tavalla tuli jo lapsuutessain nämät minun ensimäiset alkeini, Suomenkielen-tiijustamisessa, soimatuiksi, luultuiksi ja pahoinpäin toimitetuiksi — ei ainoastaan siltä roa'alta rahvaalta, mutta myös niiltä, jotka pietään muita ymmärtäväisempinä. Ainoastaan minun Vanhemmat ja parraat tuttavat tiesivät paremmin asian perustusta; ja heijän suosio[19] ja oma ilomieli-tunteminen (inre tillfridsställelse) oli minun parraat puoltajat, ja oli minullen kyllä unouttamaan toisten kanteita ja kontti-puheita.

Se oli ainostaan jouto-ajat, joita minä sain omistoo näillen minun mieli-huvituksillein, sillä lukuaikoina laitettiin minua aina kaupuntiloihin, kussa minun täyttyi tarkoittoo aikaini muihin töihin. Minun oatos oli silloin, että ainoasti kokoella näitä aineita, ja vasta vanhuuellain heitä tasoittella (ordna) ja toimittella. Mutta tämä harjoitus on nyt kypsynyt minussa ehkä kyllä aikaisin, johon kohta kuullaan syytä.

Minä läksin Turusta Upsalaan 19 vuotta vanhana, ja tulin, aivan nuorra ja äkkinäinen moailmassa, Savon synkiöistä tämmoiseen vieraasen moahan. Minä olin tuskin peässyt sinne, ennen kuin minua jo tahottiin tutkimaan (recensera) Rühsin kirjoo "Finland och dess Inwånare"; josta kirjasta minä en ollut vielä kuullut puhuttavankaan. Minä en mielelläin tahtona rueta yhteen työhön, joka oli minun voiman ja ymmärryksen ylitten, ja johon ei muutkaan ennen minua ouk tahtoneet puuttua: mutta Palmblad joka oli näihen Tieto-sanomien kirjuttaja, ja joka jo kauan oli tavoittanut yhtä miestä, joka meijän kielen-tuntemisella oisi ottanut tätä tehäkseen, ei heittänt minua, ennen kuin täyvyin tätä hänellen luata. Minä kirjutin silloin miten taisin tätä Tutkimista (recension) kussa jo silloin selitin omat oatokseini meijän kielestämme, Salamuksestamme ja Runoistamme.[20]

Rühsissa kuulin minä ensin puhuttavaksi niistä Ruotsin ja Ruijan mehissä asuvista Suomalaisista, ja samassa nousi minussa se ajatus, että tarkemmin tiiustella heitäkin. Minä ha'in ja lu'in kaikki ne paikat, kusta Rühsi oli ottanut tietoansa; mutta minä en kyllästynnyt heihin, voan tulin vielä halukkaammaksi että tarkemmin näistä kuulustella. Minä kyseillin Upsalassa ensin niitä Ruohtalaisia Oppivaisa, jotka oli sieltä maisin kotoisin, mitä hyö tiesivät näistä Suomalaisista; mutta suurin osa eivät ollenkaan heitä tunteneet — ei ies nimekskään. Ja ne toas jotka olivat kuulleet näistä puhuttavan, hoastelivat heistä niin monella tavalla, etten minä tiennyt mitä minun piti tästä uskoman. Yksi kiitti heitä, toinen moitti, kumpainenkin ylinpalttisesti. Yksi sanoi heijän ei eneän taitavan Suomea, toinen toas heijän olevan niin umpi Suomalaisia, etteivät ymmärtänneet Ruohtia.[21] Näistä puheista tulin minä vielä pikaisemmaksi soahaksein heistä selvemmän tievon, ja peätin että ite käyä heitä kahtoamassa. Minun aivotus heijän hoastattamisella, oli — 1:ksi, että oijaista Rühsin puheita, heijän olosta ja elämästä. — 2:ksi, että tarkemmin kuulustella heijän tänne-tulosta, elleivät muka olleet jo polvin-päivin näissä maissa asunneet. — 3:ksi, että välitellä jos heijän puheet paljon eroitti meijän kielestämme, soahaksein sillä-tavoin tieteä miten paljon meijän kieli on muuttunut vissin ajan peästä.[22] — 4:ksi, että kokoella heijän Runojansa ja muita vanhoja puheitansa, ja heijän välittämisellä meijän Runohin, joten-kuten tarkoittoo näihen vanhuutta.[23]

Minä läksin jo samana kesänä (v. 1817) matkustamaan Dálan ja Helsinkin moahan, näitä vanhoja moamiehiämme ylös-hakeaksein.[24] Tästä minun matkastain, ja näihen ihmis-poloisten kehnosta elämästä, soan minä ehkä tilaisuutta, että 3:nessa Osassa tästä minun Otavastain, laveammasti puhua.[25] Ennen kuin minä läksin sinne, oisin Upsalassa painuttannut muutamia meijän vanhempia Runojamme, joita minä oattelin antoo näillen Suomalaisillen, vaihtoksi heijän omista lauluistaan, ja ikään kuin tuomiseksi heijän vanhasta perintö-moastaan; mutta Opiston kirjanpajassa (Akad. Boktryckeriet) oli silloin niin paljon tekemistä Juttelemuksien (Dissertationer) ja Kuhtelemuksien (Programmer) painattamisella,[26] että vaikka olin ite jo pujonut (satt) heitä valmiiksi, niin en kuitenkaan ennättänyt soaha heitä painetuiksi, ennen kuin vasta syksyllä, kotiin tultuain.[27]

Vuonna 1818 painutin minä minun Juttelemuksein Vanhoista Suomalaisista Sananlaskuista,[28] kussa minä niinikkään koittelin, että jotenkuten selittää meijän kielen ja runoin mieloisuutta.

Vuonna 1819 oli Upsalassa yksi Saksalainen Lain-Oppia (Iuris Doktor) nimeltä von Schröter. Sekin oli niin muka innoissaan moamiehillensä toimittamaan meijän Suomalaisia Runojamme, ja pyysi minulta niin ahkerasti heitä soahaksensa. Minä tarjoin hänellen niitä Porthánilta, Gananderilta ja osittain jo minultakin painetuilta; mutta hään ei tyytynnyt heihin, voan halaili muita uusia, minun omista käsi-kirjuitoksistain. — Kyllähän aina ois oksan ottavia, jos ois kuusen koatavia! Etten minä siihen tahtona suostua, on arvattava, sillä paihti sitä, että se oli minusta kamala, ettei mies tainut niin sanoa Suomea, ja tahtoi kuitenkin kirjallisesti pöyhistellä meijän-moan runoilla, niin minä oattelin ite aikoa myöten toimittoo heitä, ja tähän tarpeiseen käyttää näitä omia kootuksiain. Että sen-eistä nyt jo eiltä-päin hätäillä heijän ulos-antamisella, tahi heitteä heitä vieraan käsiin, oisi minun mielestä ollut että tärvätä koko asian, liioitenkin koska nämät Runot ovat (pian kaikki) niin musertunneet, ja toisisek kanssa pois-sotketut, että voaitaan monta Runo-vaihtamia (wariationer) laveata kielentuntemista, ja jaloa peä-älyä heitä oikeen selittee ja toimittoo. Mutta koska muutamia minun moamiehiäkin yhistivät ihtesek hänen kanssaan (luulessaan meijän kielellemme tapahtuvan suurenkin kunnian jos sitä Saksalaisillen keännettäisimme) ja pyysivät hänen puolestaan, soahaksensa multa näitä, niin minä annoin heillen muutamia,[29] etteivät pitänneet luulla, minun kieltänneen näitä, katehtin häntä; eikä pyytänyt heiltä muuta, jos ainoasti ettei heijän kirjansa pitänt tulla kaupaksi Ruotissa eikä Suomessa. Tämän painutti hään heijän avulla[30] Upsalassa v. 1819, nimeltä. Finnische Runen, finnisch und deutsch, von D.H.R. von Schröter. 10 arkkia 8:o ynnä yhön soitto-lehen.

Vuonna 1820 kävin minä Suomessa, mutta v. 1821 läksin minä toas uuestaan kuulustamaan niitä Suomalaisia, jotka asuuvat Vermlannin moakunnassa Ruotsisa, ja Hédemarkin, Österdálin, Sollöerin ja Oudálin Vouti-kunnissa (Fögderi) Norjassa.[31] Sillä se poltti minun mielein että soaha täyellisen tievon kaikista näistä Suomalaisista kansan-istuttamuksista (kolonier). Ennenkuin läksin Upsalasta painutin minä 2:sen osan näistä minun "pienistä Runoistain";[32] joista minä ilman maksutak jakaelin lähes 1000 kirjakappaletta, näillen mehtä-asujamillen terve-tuliaisenna heijän perintö-moastaan, ja hätä-varaksi heijän Suomalaisessa kirjan-puuttehessa; kunnekka minä siitten toissa talvenna sain tilaisuutta, lähättee heillen Suomesta muita henkellisiä ja Jumalisia kirjoja.[33] Peätarkoitus (ändamålet) minun käymisellä oli, ikään kuin matkustamisella v. 1817, että hankkia kaikkia niitä tietoja ja valastuksia meijän kielestämme ja Tarinamuksestamme, jotka heijän kautta oli mahollinen soaha, ennen kuin muistot heistä näissä maissa varsin pois-häviäisi; ja sillä täyttää yhen avauksen, joka löytyy sekä Suomalaisten että Ruohtalaisten Tarinamuksessa. Mutta nähessäin heijän kehnoa elämätä, nousi minussa siitten toinenkin tarkoitus, nimittäin että Hallituksen ylös-valaisemisella, tehä heijän päiviänsä onnellisimmiksi, jos suinkin oli mahollinen. Valittain armottomuuttansa rukoillivat hyö minua kaikki niin hartahasti, ja juuri itku-suulla, että Kuninkaallen alimmaisessa nöyryytessä toimittoo heijän moninnaista vaikeutta ja ahistosta, sekä heijän kansallisessa että yksinnäisessä elämässä, niin hyvin henkellisessä kuin valta-hallittavaisessa tarkoituksessa (så wäl i Eklesiastiskt som politiskt hänseende). Kuultua kaikkia heijän asian-laitoksia, keskusteltua heijän kanssaan yhteisesti, ja soattua heiltä heijän valta-luvansa (fullmagt) että puhua ja kirjuittoo heijän nimessänsä puuttumatak,[34] lupaisin minä heillen tehäksein tässä asiassa kaikki mitä oli minun voimassain.[35] Voan ennenkuin ma pistin niin sanoo paperillen, kävin minä ensin Peä-Prinsiä puhuttelemassa, joka oli minun Peä-Kirjuttajana; hoastelemaan näistä aineista, ja kysyttelemään jos hään muka luuli tällaisiin asioihen käyvän toimeen. Hään kuuli pystyllä korvalla näitä minun puheitani, ja sanoi mielellänsä suovansa heillen yhtä parempata elämän-laitosta, jos taitaisivat muka kirjallisesti toimittoo puutteitansa. Minä mainihtin että olivat jo pyytänneet minua tätä tekämään, ja kyselin jos oli mulla lupa kirjuttoo heijän eistä, koska olin toisen Hallituksen alainen; ja jos hään ottais minua ja näitä Suomalaisia turvataksensa, jos asiat niin voatisivat? Jota kaikkia hään lupaisi juuri lujasti. Silloin vasta otinma heijän asioita huosteesein, ja niissä kirjoissa, jotkama heijän puolesta kirjutin Kuninkaallen ja niille Tukhulmissa niinnä aikoina (v. 1823) Herroinpäivillä istuvillen, ko'in minä laveasti selittää tämän kansan entisiä ja nykyisiä aikoja, heijän puutoksia ja vastuksia, heijän kärsimisiä ja neännyksiä niin yhessä kuin toisessakin tarkoituksessa; jotka oli siitä vajunneet, että olivat heitettynnä itekseen mehän korpein, ilman papillista ja laillista hoitamista; että heitä piettiin orpolapsinna, vierahilta korjattavinna, josta heitä molemmis-puolin poljettiin ja neänytettiin, sekä Ruohtalaisilta että Norjalaisilta. Tätä kaikkia selitin minä ja selvittelin, sekä toistuksilla Tarinamuksesta kuin myös muutamien heijän pappien kirjatoistuksilla, ja 12:nellä heijän omista miehistään, josta oli yksi kustakin Suomalaisesta (Finskog) tullut Tukhulmiin, näihin asioihen tähen. Toisella puolella toimitin minä myös ne menot ja laitokset, jotka heijän mielestä turvaisi heitä samalla laillisella vakauella (säkerhet) kuin muitakin valtakunnan asukkaita, ja jotka tuottaisi heillen ei ainoasti huojellusta ja helpotusta tässä heijän nykyisessä onnettomuutessaan, mutta jotka myös tästä-puolin perustais heillen yhtä onnellisempata elämätä, tulevillenkin ajoillen.[36] Jota kaikki minä moa-karttoloilla väenlaskun-tauluilla (folktabeller) ja muilla senkalttaisilla tarpeellisilla kirjajohtauksilla sekä valaisin että vahvistin;[37] heittäin muten hellä-syvämmäisen Kuninkaan ja valaistetun Hallituksen viisauteen, että ottoo näitä asioita paremman ja tarkemman koittelemuksensa ala.

Jokainen tuntoo sitä papin-paipatosta, joka jo ens-alussa nousi Papis-seävyssä, tätä asiata vasten, ne monet juonet ja koneet, jotka tehtiin, viritettiin ja juoksutettiin sotkeaksensa ja poistaivutaksensa näitä anomuksia, mitenkä minua ja näitä Suomalaisia soimattiin[38] häväistettiin ja hätyytettiin;[39] ja kuinka koko asia viimen vaikeni yhestä hyvästä tarkoittamuksesta joutaviin Toimitus-laitoksiin. Tämä kaikki, jota jo tekisi itekseen yhen kirjan, ei kuuluk näihin aineihin, ja heitetään seneistä toiseksi.