Niinma kerran keski-yöllä
Surkuttelin mun sukuni,
INulitelinma kuinma nukuin;
Vielä unessain utelin,
Nukuksissain nurahtelin;
Sitä kirvestä kiroilin
Joka karsi kanteletta,
Vesti soiton vempelettä,
Lauvat lauluillen asetti;
Sitä noitin, sitä moitin 10
Joka laitto laulujansa,
Sommitteli sanojansa
Iäksi ilon-teoksi,
Suomalaisten suosioksi.
Manaisin sitä nimeä
Joka teki kielelleni
Sulaksi minunkin suussain,
Kuin ei syntynä syäni
Kovaksi tahi kiveksi;
Kuin ei keänyt kieleheni 20
Kankeaksi, kampelaksi,
Jäntä jousen jäykkeemmäksi.
Säikähtinmä! Miesi seisoi
Eissäin. — Soatanko sanoa?
Ite vanha Väinämöinen,
Parta pitkä, napa paksu,
Hapset harmaat-hallavaiset;
Lakki peässä Laulajalla,
Käessä rukkaiset Runojan;
Hanki vankan hartioilla, 30
Kinos kainalon kokalla,
Nietos kummallaik kupeella;
Kaikk' oil huulet huuhtehessa,
Paijan-kaulus kalkkareissa,
Lunta povessa Lumojan.
Peälle viitta villavainen
Vaski-vyöllä vyötettynnä;
Vyöllä kirveensä kivisen
Kulta kanteil kainalossa
Hopein solkin solmittunna, 40
Kulta-lukolla lukottu.
Tuoll' oil tuohiset jalassa,
Virsut voaksan viisi kuusi,
Tehyt tammen tarpeheista,
Pihlan kuorista kuvotut;
Pantu pajut paulohiksi,
Virnat veännetty vitoiksi.
Sanoi: "poikani poloinen,
Elä sukuisi suruilek,
Elä moitik mahtiaisi! 50
Vielä laulajat Lapissa,
Karjalassa kanteleita,
Savossa runon-sanoja,
Joski joku joukossamme
Pitäis pilkkana puheensa,
Kehnohonna kielellensä,
Halpana runon halumme,
Häpäisööpi tätä häntä;
Josko muuan muukalainen
Omistammekin olisi, 60
Joka sanat sorteloopi,
Veärin kieltä käyttelööpi,
Tuhnelloopi turvallansa,
Märehtiipi tätä meillen,
— Ei sanat sanoihin puutuk,
Kieli kielehen kirouk.
"Vielä kytööpi kipuna
Miehen monen mielehessä,
Vielä liikkuupi lihani
Monen poikoisen povessa, 70
Vielä venyypi vereni
Suonihissa Suomalaisten;
Kyvi porossa palaapi,
Alle lieskan leimahtaapi."
III. Sången.
Väinämöinen föreslår Skalden att göra sig sällskap till de odödliges land, för att der, ännu en gång, i dess ursprungliga renhet, få höra det Finska språket, och den Finska lutans klara toner. Emot Norden ställes så deras tåg, der de bestiga öfversta toppen af ett fjäll. Här lössläpper Väinämöinen, genom sin trollkonst, väder och vind; och i en förfärlig orkan sammanstörtar alla luftens rytande stormar, hvilka han sedan åter gör spake, och sammantjudrar dem alla, genom sin magiska makt, i ett tjockt och digert moln, det han genom kraften af sin sång förmår att först sänka sig ned till fjällets spets, och sedan, efter det Väinämöinen sjelf, jemte dess följeslagare, uppstigit på sjelfva molnbädden, att åter höja sig — allt efter sångens stigande toner. Så börjades nu den luftiga färden genom rymdens toma regioner upp till sjelfva ljusets höjder.
Siitten sanoopi minullen,
Sekä kielsi että käski,
Puhettaan puhuamasta,
Laulujaan laskettamasta:
"Lähetäänpä kerran käymään
Tuonnek tuonelan takoa,
Kuollon kurjan kankahillen,
Maillen manalan pyhillen,
Voaroillen vanhojen miesten,
Uroin uusillen majaillen, 10
Kanteleita kahtomahan,
Vanhoja valittemahan,
Lähe myöteni minun nyt
Lauluja latelemahan,
Suomea suloistamahan,
Kieltämmö kehoittamahan,
Kuuntelohon miten kuuluu;
Kuinka puheet punnitahan
Sanoihin sovitetahan,
Virsihin virutetahan, 20
Laulut laillen laitetahan!"
Läksi moata salvamahan,
Kesällistä kiertämähän,
Talvista tavoittamahan;
Polkeisipa pohjan moahan,
Lapin loajallen salollen.
Tunturihin tultuammo
Nousi vuoren kukkulallen,
Hanken vanhan hartioillen;
Kahtoi itään, kahtoi länteen, 30
Kahtoi koarna-pohjoisehen;
Ihaili sitä ilmoa
Josta valo valkeneepi,
Siunaili sitäik seätä
Josta päivä paisteloopi.
Käen oikeemman ojensi
Itäisihin ilmoihihin,
Käsi vasinen vajuisi
Lumisihin luoteisihin;
Sanoipa sanoa kaksi, 40
Popotti puhetta kolme.
Oikeemman ojettuahan,
Pilvi ilmauntui ijässä;
Vasemman vajottuahan
Näkyi liennet luotehessa;
Pohjoisessa pilven-pystö,
Etelässä saen-sappi.
Ukko vanha Väinämöinen
Vivahutti viisi kertoo
Sormella nimettömällä, 50
Sakarillaan sai sanomat.
Tuosta tuulet tuimentuivat,
Syntyi myrskyt, läksi läiskyt,
Pyry-ilmoja isoja,
Tuli tuulen tuiskamia
Vihurin viskoamia.
Lännestäpä lempo nousi,
Pakko poika pohjoisesta;
Nousi meret ja mehätkin.
Nosti moan niinkuin merenkin 60
Rajumahan, riehumahan;
Ijät tulta iskemähän,
Lännet vettä läikkymähän.
Kaikki ilmat ilkiämmät,
Kaikki koaret kauhiammat
Vaelsivat vastatuksin,
Kokountuivat kaikki yhteen.