"Kukas olet kultueini,
Kennen kantama katala?
Ootkos kateilta kaheltu,
Syvän-kuussa synnytelty?
Luotu muihen luonnollisten 40
Tavalla, vaiko tavatoin?"
Vastais tyttö Toivohotar:
"Olen neito nuorimmainen
Siskoista yhen emoisen,
Yhen vaimon soatuvista.
Meitä eroitti elämät,
Päivät päivihin välitti
Sisär toinen jo sisällen
Lassa piennä laskettunna.
Onnetar on onnellinen, 50
Lyhyt-tukka lykyllinen. — — —"
Tämän kurjan kuoltuahan,
Piikoa puhuttuahan,
Ukko vanha Väinämöinen
Soitti somast kanteletta
Sormilla soluisevilla,
Kynsillä kykenevillä;
Pani paraita sanojaan,
Vanhoja valittuneita,
Vihannaita virren-päitä, 60
Lauluin lauhkeita neniä.
Eipä veräjät venynnä,
Sulkua suurentanunna;
Lauloi lemmon laulamia,
Runon hiijen ruikkaamia,
Luonnon kaiken luotumia,
Taivahan takoilemia.
Taivaan valta jo vapisi,
Räyskähtipä ilman räysteet,
Ilman pohjat ponnistuivat, 70
Reunat pohjolan repäysi;
Eipä pielekset pitännä,
Eikä kantanna kamarat;
Oven-paulat aukenivat,
Konstit vanhat vaikenivat.
Mäntiin toisehen pihaani,
Kussa kuullut kuleksivat,
Miehet vainoot vaelsivat,
Urot autuat asuuvat.
Portistapa tultuammo 80
Onnetar ovella seisoi,
Vaimo portin vartianna;
Lykyhytti lykkyämme,
Tervehytti tultuamme.
Tunteissaan tuon Väinämöisen
Piika pikainen kysvypi:
"Mikä mies? Mikä kasakka
Käypi vanhan vartalolla,
Vieretyksin Väinämöisen,
Parissa parahan miehen? 90
Ei ouk tänne lasten tulla,
Eikä poikiin pyrkimistä,
Laskettanek maito-suuta."
Vastais vanha Väinämöinen
"Vesastapa puu viruupi,
Kasvaa tammi taimestakin;
Sikiöstä mun sukuni
Kasvaa soitto-sankaria,
Muitaik runon-muikaria;
Verestä minun venyypi 100
Kanteleen koputtajoita,
Sarven soman soittajoita.
Orahassa laihon alku,
Pojassa miehen mukaman."
Neito nuori notkistihin
Vastattua Väinämöisen,
Kuultuaan hänen puheensa
Kainohutti kasvojansa,
Punahutti poskeitansa;
Täytyipä tuohon tytyä. 110
Vaikeni sillä sanalla.
Otti oksan onnen puusta,
Lehmuksesta lehvän taitto;
Sillä lahjais Laulajamme,
Mielytti meijät molemmat,
Laittopa sanat talohon,
Ilolaan ihanat postit,
Tulosta tuon Väinämöisen,
Kuljuksista kuullun miehen.
VII. Sången.
En närmare beskrifning på denna Onnetar.
Onnetar oil onnen tyttö,
Lekko-leuka, keno-kaula,
Nenä neittä, peä kähärä;
Hieno helma heinäpäinen,
Hienot helmet helman peällä
Kiiltivät tulen kipuina,
Säistelivät sätehinä.
Peänsä peälle päivä paisto;
Päivä paisto, kuu kuumotti;
Jalkoin alla nurmi nuori 10
Viina-marjana vihotti.
Milloin seisoi pilven peällä,
Istui tuulen tutkamella;
Silkki silmihin siottu,
Hursti koottu korvihillen,
Jott' ei tyttö tyrmähtyisi,
Alla voaransa vapisis,
Säikähtäisi seisomasta,
Itkettäis istuttamasta.