Kasvoit kuin mansikka: punoitit aina,
Loistit kuin lillukka — iloksi voan;
Kypsyit, ja he'elmöitit, armaani vaina!
Hajottain lemuais ympäri moan.
Tok' ei sun päiväiskään paistanut aina:
Pilvet ne toisinaan pimitti sen;
Elämän vaiheet, ne mielemme painaa,
Tok' sinä kannoit ne — kärsiväinen.
[Varsin jo vanhalla ijällään (90:nettä vuotta eläisäan) oli vainaja, viimeisiä vuosia, pian sokeena.]
Tulin kuin outo tänn' vieraiseen moahan,
Kaukoa, meren ja vesien ta'a;
Kyllähän ainakin tuttuja soahan,
Voan en tok' semmoista ystävää soa.
Olit kuin äitini, olit kuin sisko!
Kultainen, olit kuin ystävät lie;
Harvoinpa onni mull' vertiöis viskoo,
Harvoinma semmoista tapaan, kuin sie.
Lempi oil luontoisi, rakkaus mieleis,
Syleisi hyvyyttä täynnä oil siell';
Suus' oli suloinen, mesinen kieleis,
Mutta sun syän oil sulavamp' viel'.
Sillä nyt hauvalleis kyynelein kylvän;
Muistoksi murheeni, juoskohot hyö!
Jos eivät asetak kuuluisan pylvän,
Niin hyö tok' osottaa kiitoksen työn.
Charlotte.
SANAUKSIA.
[Ennen painetut Otavassa I. p. 321-223, 266; 326, II. p. 162.]