(Syys-kuun 4:nä ja 5:nä päivänä, vuonna 1827).
[Ennen painettu Otavasta II. p. 318-320.]
Tuli on Turussa turmion soanut;
Vallatoin valkia, vahinkot suuret.
Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit,
— Kaikki on koanut.
Tuulikin tuli, ja paiskaisiin paloon,
Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui.
Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui
Talosta taloon.
Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan,
Suojatkin suurimmat suikkaisi suuhun;
Kaluisi kiviä, puraisi puuhun,
Jumalan julma. —
Karsast' oil tahtoa turhoa työtä —
Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri.
Kauniimmat kavut oil poronna, juuri
Raunioin myötä.
Voi tätä kauheaa syksyistä yötä!
Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo —
Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu
Rantoja myöten.
Ei ollut majoa monella sa'alla!
Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa —
Murheissaan tuhannet panihin moata
Kylmällä maalla.
Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä —
Yhet jos koroitat, alennat toiset!
Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset,
Nukkuivat tässä.
Orjat ja Herrat ei eroit'tu toistaan.
Tekivät sovinnon viha ja vaino.
Ylpeys tässä, ja tässä se kaino —
— Tapaisi toisiaan.