Aura, kust' tieto, ja viisauen valo.
Valaisi moata, ja laveast' loisti;
Kirjat — jotk' asiat vanhimmat toisti,
— Kaikki ne palo.
Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt,
Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen;
Tuli ei suvanna suojoa kellen.
Hirmuiset hetket!
Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin)
— Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt!
(Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt)
— Hävit'tiin juurin.
Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin,
Kusta jo kuparin sointua kuultin;
Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin,
Lieskana nähtiin.
[Niin kuin muistamme niin soitti kellon-soittaja kelloansa, tässä hirmuisessa tulipalossa, kunnekki ite muuttui mustaksi, tornin palaaissa.]
Ilo se muuttuupi murheeksi välleen!
Muinoisat muistot!… Voi autuas aika!
Kaikki on kavonna. Ainoast' paikka
Löytyypi jälleen.
Suomennoksia Bellmanista.
Carl Michael Bellman on kaikista kuuluisin, ei ainoastaan omassa moassaan, mutta, uskallamme sen sanoak, monessa muissakin maissa, näistä hänen mielen-vietteleveisistä, sukkela-luonnollisista ja meitä aina huvittavaisista lauluistaan. Tosi on kyllä, jott'ei hään laulannut muusta kuin viinasta ja tyttölöistään; mutta mistäpä ne muutki ovat laulaneet, ellei näistä aineista? Monet tuhannet ovat näistä jo runoilleet, kuitenkin niin ne parhaimmatkin heijän lauluistaan ovat aikaa voittain muististamme murenevana: voan niin kauvan kuin Ruohtia vielä missään puhutaan, niin on Bellmaninki laulut ei ainoastaan muistettavana, mutta aina yhtä mielulliset, kuin koska heitä synnytettiinki.
Aika ei annak tässä myöten laveaammastik puhua heijän luonnostaan; toki muistutamme, jott'ei heitä ainoastaan piek lukea — heitä piteä laulella, tahi kuulla laulettavana. Sillä laulut (sanat) ja laulantansa, eli heijän nuottinsa (soitto) ovat niin yhteen-juotetut, ett'ei heijän käyk eroittaminen. Ne ovat yhessä kuin henki ja ruumis: otak heistä yhön pois, kummin tahansa, ja sulla on ainoasti roato jälellä. Mutta eipä vielä sillä kyllä! Heijän piteä myöskin käytettelemän (ageras); sillä meijän piteä ei ainoastaan korvallamme kuulla, mutta myös silmällämme nehä heijän käyttämistä, jos mielimme heitä ymmerteä.
Niin kuin kaikki mainiot älyt ovat arvattavina eärättöminä tahi käsittämättöminä ja meärämättöminä henkellisinnä jalouteina, niin on myös Bellmanki, ja hänen tekämä-laulunsa; joihen arvon oivaltamisehen ei yllyk mieli joka miehen, ja joihen ei synnyk, eikä ouk syntynynnäkään, muihen kieliin sovittaminen, senki suhteen jolla ovat Ruohin puheiseen niin yhteensulatut, että hajoavat jos kerran heitä siitä eroitetaan. [Tok' löytyy muuan joukko hänen lauluistaan käätty Saksan, Juutin ja Hollannin kielillä.] Kuitenkin olemme uskaltaneet miten-kuten Suomalaisilleki lukioillemme soaha heijät tievyiksi, jos ei muuten niin toki koitteeksi. Olemmekin jo havainneet, että kussa tapaamme heijän henkensä (ei sanojansa) siinä sitä Suomeksikin käypi paremmin toimittaminen; mutta kussa sanojakin tavoittaisimme, siinä (heijän käsittämisellä) kavotamme heijän henkellisyytensä.