"Minä näen sinusta, Gabriel", sanoi hän, "että jokin onnettomuus on tapahtunut. Etkö voi edeltäkäsin kertoa minulle, mitä se on?"
"Onnettomuus se on", mutisi vanhus kyynelten noustessa hänen silmiinsä, "luullakseni kovin isku, mikä koskaan on kohdannut kuvernööriä. Hän on ollut monta vuotta isäntäni, ja olen seurannut häntä sekä sodan että rauhan aikana, mutta ei koskaan kohtalo ole iskenyt häneen niin kovasti kuin nyt."
"Mutta Gabriel, puhuhan toki suusi puhtaaksi. Mikä kova isku on kohdannut häntä?"
"Molemmat neidit ovat kadonneet."
"Oletko hullu, mies — neidit kadonneet", huusi Pekka Drufva ja tarttui sanantuojaa niin kovasti olkapäihin, että tämä huojui kuin kaisla.
Jos joku olisi lyönyt Pekka Drufvaa vasaralla otsaan, ei hän olisi voinut saada sen kovempaa iskua kuin mikä tämä oli. Mutta hän hillitsi itsensä ja kysyi käheällä äänellä:
"Miten se tapahtui?"
"Sen saat parhaiten kuulla kuvernööriltä itseltään", arveli palvelija.
Nyt Pekka Drufva oli valmis ja nopeasti hän syöksyi ovelle. Parissa minuutissa hän oli ennättänyt Printzinhoviin, jättäen sanantuojan kauaksi jälkeensä.
Hänet päästettiin heti kuvernöörin luo. Vanha Gabriel ei ollut liioitellut. Pekka Drufva ei ollut koskaan nähnyt kuvernööri Printziä niin masentuneena. Vaivalla hän saattoi selvästi kertoa mitä oli tapahtunut.