Heidän tiedusteluretkensä Schylkilljokea pitkin ei jäänyt myöskään tuloksettomaksi. Sen putouksen rannalle, jonka he olivat löytäneet, rakennettiin vesimylly. Ja Nick Truven unelma toteutui. Hänestä tuli näet sen ensimäinen mylläri.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Kova isku.
Vähän enemmän kuin puoli vuotta oli kulunut siitä, kun molemmat tiedustelijat olivat palanreet vaaralliselta retkeltään maqualaisten kylästä. Kaiken aikaa oli ollut tavattoman kylmä talvi. Siirtokunnan pellot ja viljelykset olivat olleet valkean lumivaipan peitossa, ja metsässä puun oksia painosti raskas lumitaakka. Ruotsalaiset uutisasukkaat, jotka kotimaastaan olivat tuoreet mukanaan suksia, olivat nyt ensi kertaa pitkistä ajoista tilaisuudessa hiihtämään intiaanien suureksi ihmetykseksi, sillä he eivät olleet koskaan nähneet sellaisia kulkuneuvoja. Ja Pekka Drufva oli osoittanut olevansa taitava hiihtäjä, mikä lisäsi yhä hänen suurta mainettaan siirtokunnassa. Muuten oli talvi tuonut mukanaan suuren hiljaisuuden siirtokuntaan, jota vain ruotsalaisten vierasvaraiset juhlat jouluna keskeyttivät. Muuten ei tapahtunut mitään koko talven pitkään. Pekka Drufva metsästi, uutisasukkaat kaatoivat hirsiä metsässä, sillä välin kuin heidän vaimonsa kehräsivät ja kutoivat, ja kirkkoa rakennettiin myös ahkerasti, jonka toivottiin valmistuvan vihittäväksi kesällä.
Mutta nyt oli kevät, ja kevät oli varhainen vuonna 1646. Ennenkuin tiesi asiaakaan, olivat puut hiirenkorvalla, kevätkukkaset kutoivat kauniin peitteensä maan yli, linnut visersivät ja rakensivat pesiä, ja siirtolaisten pienet puutarhamaat vihannoivat ja kukkivat. Ilma tuntui nousevan päähän kuin nuori viini, ja ihmiset heräsivät ikäänkuin uuteen eloon, talven vallan taituttua.
* * * * *
Eräänä kauniina kevätiltana oli Pekka Drufva palannut kotiin pitemmältä retkeltä, jonka hän oli tehnyt siirtokunnan kaukaisempiin osiin. Hän oli väsynyt, ja syötyään illallista hän meni maata. Mutta hän ei ollut nukkunut kauan, kun hän heräsi siihen, että joku pudisti häntä hartioista. Kun hän avasi silmänsä, näki hän edessään Printzinhovin vanhan palvelijan, Gabrielin. Ja sen verran kuin Pekka kevätillan kalpeassa valossa saattoi erottaa, näytti vanha mies kalpealta ja kiihtyneeltä.
"Mikä on hätänä, Gabriel", kysyi hän. "Onko jokin onnettomuus tapahtunut Printzinhovissa?"
"Kuvernööri lähettää sinulle terveisiä ja pyytää sinua heti saapumaan hänen luokseen."
Yhdellä hyppäyksellä Pekka Drufva oli pystyssä. Sillä välin kun hän puki ylleen, herätti vanhan uskollisen palvelijan huolestunut ilme hänen huomiotaan ja hän muisti, ettei Gabriel ollut vastannut mitään hänen kysymykseensä.