"Jos tuo on öljyä", mutisi hän itsekseen, "niin täytyy sen voida palaa.
Ainakin voi koettaa."
Sitten hän ryömi veden rajaan. Miten varovaisesti, hän liikkuikin, niin intiaanit olivat huomanneet hänet, sillä he päästivät kaikuvan riemuhuudon. Mutta Pekka Drufva ei keskeyttänyt työtään. Sitä vastoin hänen toverinsa raivostui kerrassaan ja huusi:
"Oletko aivan järjiltäsi, Pekka Drufva! Ettäs noin turhaan näytät itseäsi! Nyt — — —"
Sen pitemmälle ei Nick Truve ennättänyt nuhdella, sillä Pekka Drufva heitti taulan öljyn keskelle. Ja tulos oli sellainen, ettei yksin Nick Truve vaiennut, vaan vihollisetkin väistyivät kauhuissaan. Kumeasti puhisten syttyi öljy palamaan ja silmänräpäyksessä lähin osa järveä oli tulen ja liekkien vallassa, Ja pihisten tuuli ajoi edelleen tulimerta, joka sen johdosta, että öljypeili oli kolmion muotoinen, kasvoi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi mitä lähemmäksi se lähestyi toista rantaa. Ja keskellä järveä intiaanit uivat. Silmänräpäyksessä liekit piirittivät heidät. Ne, joilla oli siksi paljon mielenmalttia, että he sukelsivat veden alle, pääsivät jokseenkin vähillä vammoilla, mutta suurin osa sai pahoja palohaavoja.
Koska öljykerros vedenpinnalla oli hyvin ohut, ei paloa tietenkään voinut kauan kestää. Hehkuva liekki kulki pitkin järven pintaa ja sammui sitten.
Nyt saattoi nähdä, miten intiaanien oli käynyt. He olivat kaikki palanneet rantaan ja useita heistä täytyi kantaa maihin. Näiden joukossa oli sekä päällikkö että poppamies. Niin, he näyttivät olevan pahimmin haavoittuneet, sillä äkkiä laitettiin paarit heitä varten kuntoon. Sitten kaikki hävisivät metsään, eivätkä pakolaisemme sen jälkeen nähneet enää ainoatakaan Sutta paluumatkansa varrella.
Kotimatkaa kesti lähes kaksi viikkoa, mutta niinpä heidän täytyi myös samoilla suunnattomien aarniometsien halki, joissa varmaankaan ei ainoakaan valkeaihoinen ennen heitä ollut käynyt.
Pitkä paluumatka oli kuitenkin hyvin mieluisa. He saattoivat ampua niin paljon metsänriistaa kuin he tarvitsivat, eikä kukaan estänyt heitä paistamasta sitä nuotiolla. Sellainen metsäelämä oli kummallekin mieleen, jonka lisäksi he tutustuivat tuntemattomiin ja mielenkiintoisiin seutuihin.
Kirjava Kotka ja poppamies Luspa eivät kumpikaan sairastuneet hengenvaarallisesti, mutta he olivat kauan sairaina ja saivat kärsiä paljon kipuja. Ukkosen Veljeä he pelkäsivät niin kauheasti, etteivät he uskaltaneet enää lähestyä niitä seutuja, missä he tiesivät hänen oleskelevan. Siitä johtui, ettei siitä ryöstöretkestäkään tullut mitään, jota he kauan aikaa olivat suunnitelleet delawareja vastaan. Vasta paljon myöhemmin, kun he saivat kuulla, ettei "Valkoisten poppamies" enää ollut Uudessa Ruotsissa, läksivät he taas liikkeelle.
Molempien tiedustelijoiden tulo Uuteen Göteborgiin herätti suurta iloa, sillä heidän viipymisensä oli tuottanut levottomuutta ruotsalaisten parissa, varsinkin kun salaperäiset huhut heidän vangitsemisestaan olivat tunkeutuneet erämaan halki. Se joka ei ollut vähimmin ollut levoton heidän tähtensä ja joka oli salassa vuodattanut katkeria kyyneleitä, oli neiti Greta Printz. Eikö hän koskaan enää saisi nähdä sankariaan — Pekka Drufvaa? Mutta hän palasikin takaisin, ja silloin oli kaikki taas hyvin. Ja kun molempien tiedustelijoiden seikkailut tulivat tunnetuiksi, tuli heistä koko siirtokunnan sankarit.