"Näen kyllä", vastasi hän kiihtyneellä äänellä, "näen jotain, jota en tahtoisi nähdä."
"Sano kuitenkin mitä sinä näet; koetan kestää pahintakin."
"Tällä paikalla", jatkoi Pekka Drufva, "hyökkäsi varmaan pahaa aavistamattomien neitosten kimppuun kaksi miestä, toisella oli leveät ja varsin lyhyet jalat, toisella hiukan kapeammat ja pitemmät. Kummallakin oli intiaanien mockasiinit jalassa."
"Hyvä Jumala, intiaanejako ne olivatkin", huudahti kuvernööri.
"Ei", vastasi Pekka Drufva, "vaan valkoihoisia."
"Mistä sinä sen näet?"
"Jäljistä. Valkea mies astuu aina hiukan ulospäin, jollei hänellä lapsesta saakka ole ollut pahaa tapaa käydä jalat sisäänpäin. Mutta intiaani astui aina jalka suoraan eteenpäin. Punaisen miehen askel on aina suora, mutta valkean enemmän tai vähemmän viisto."
"Eihän se mitenkään ole voinut olla kukaan uutisasukkaista!"
"Täällä kylässä vain kaksi miestä käyttää mockasiinejä. Toinen on Nick
Truve ja toinen minä. Mutta ei suinkaan meitä voitane epäillä!"
"Ei, poikaseni, ei teitä voida epäillä. Mutta jolleivät ryöstäjät ole intiaaneja eikä uutisasukkaita, niin keitä he sitten herran nimessä voivat olla?"