"Se on Peter Irgens ja hänen poikansa Will. Tosin heidän nimensä eivät ole piirretty jälkiin, mutta olen sittenkin yhtä varma asiastani kuin jos olisin ollut paikalla."
Kuvernööri hätkähti ikäänkuin hän olisi saanut piiskan iskun.
Hetken kuluttua, seisottuaan aivan avuttomana ja epätoivoisena sanoi hän:
"Niin, niin, oikeassa sinä olet. Peter Irgens on vannonut kostavansa minulle, sen tiedän. Jos hän antoi minulle tämän iskun, niin, Jumala olkoon minulle armollinen, osuipa hän myös oikeaan paikkaan."
Mutta sitten näytti kuvernööri jälleen epäilevän Pekka Drufvan selityksiä.
"Me seisomme tässä", sanoi hän, "tuskin 200 askeleen päässä Franssonin majasta, jonka katto näkyy tänne päiväsaikaan. Ja tietysti tytöt huusivat apua, jos heidän kimppuunsa käytiin, niinkuin sinä väität. Franssonit olisivat epäilemättä kuulleet apuhuudot."
"Ei", vastasi Pekka Drufva, "he eivät voineet huutaa. Nuo roistot olivat piiloittuneet tien kummallekin puolelle. Heidän hyökkäyksensä oli äkillinen ja odottamaton, ja tietysti kaikkein ensiksi he kädellään tukkesivat uhriensa suut. Sitten he laittoivat suukapulat tyttöjen nenäliinoista ja estivät heitä siten huutamasta."
"Mutta minne he ovat kuljettaneet heidät?"
"He ovat kantaneet heidät pois."
"Mutta minne?"