"Niin", vastasi Pekka Drufva.
"Entäs pikku Gretasi? — — —"
"Hänen tähtensä minä juuri matkustankin —-"
"Mitenkä se on ymmärrettävissä? — Minä luulin, että sinä rakastit minua ja kerran pyytäisit isältäni minua vaimoksesi."
"Juuri siksi, että kerran voisin sen tehdä, minun täytyy lähteä täältä."
"Mitä sinä tarkoitat?"
"Kyllä sinä sen heti käsität. Sanohan, pikku Greta, tahtoisitko sinä mennä naimisiin miehen kanssa, joka ei olisi muuta kuin siirtokunnan metsästäjä ja tiedustelija?"
"Tahtoisin, minä tahdon tulla vaimoksesi, vaikka et olisi muuta kuin siirtokunnan piiskuri — — —"
Pekka puristi lämpimästi hänen kättään. "Niin, niin, siten sinun lämmin sydämesi puhuu, mutta kylmällä järjelläkin täytyy olla sananvuoro tässä asiassa, ja se puhuu toista kieltä. Luuletko sinä, että siirtokunnan kuvernööri tyytyisi vävypoikaan, joka olisi minun nykyisessä asemassani?"
"Ehkei! Mutta isäni suosii sinua, ja hän on korottava sinut suurempaan virkaan. Niin, miksikä sinusta ei voisi tulla jonkun linnoituksen päällikkö. Olen kuullut, että uutta linnoitusta aiotaan rakentaa."