"Gabriel sanoi, että sinä halusit puhua jostain tärkeästä asiasta kanssani, Pekka Drufva. Annahan kuulla, mitä se on", sanoi kuvernööri.
"Kun minut karkoitettiin Uuden Ruotsin siirtokuntaan", sanoi Pekka Drufva, "niin tuomio kuului, että minun piti oleskella täällä, joskin vapaana miehenä, kolme vuotta. Tämä aika on nyt kulunut loppuun, ja ensi päivinä saapuu ruotsalainen laiva tänne, joka pian taas palaa kotimaahan. Minä tahtoisin kysyä teiltä, herra kuvernööri, sallitaanko minun lähteä täältä tämän laivan mukana?"
"Kuinka, poikaseni, oletko saanut meistä kylliksesi? Sinä olet tehnyt siirtokunnalle, ja erikoisesti minulle, niin suuria palveluksia, etten kernaasti tahtoisi kadottaa sinua. Mutta jos olet lujasti päättänyt, jättää meidät, niin en voi enkä tahdokaan panna vastaan. Tahtoisin kuitenkin, koska pidän sinusta kuin omasta pojasta, tietää, mitkä tulevaisuudentuumat viekoittelevat sinua puoleensa. Uteliaisuudesta en sitä kysy, vaan halusta voidakseni mahdollisesti auttaa sinua neuvoillani uudessa toimessasi."
"Niin, siinäkin suhteessa aioin vedota herra kuvernöörin hyväntahtoisuuteen."
"Hyvä, poikaseni. Avustustani, niin pitkälle kuin sitä riittää, olen valmis antamaan. Kerrohan nyt, mitä aiot!"
Pekka Drufva esitti kuvernöörille tulevaisuudensuunnitelmansa, josta hän aikaisemmin oli puhunut Gretallekin, Mainitsematta kuitenkaan mikä oli syvimpänä syynä hänen haluunsa saavuttaa korkeampi yhteiskunnallinen asema.
Kuvernööri kuunteli häntä mielihyvällä ja hänen kasvoilleen levisi yhä kirkkaampi ilme. Kun Pekka oli lopettanut, sanoi hän:
"Ihmeellistä todellakin, että ajatuksemme kulkevat aivan samaan suuntaan. Minä olen nimittäin syistä, joita sinun ei liene vaikea arvata, viime aikoina paljonkin ajatellut tulevaisuuttasi. Ja olen tullut melkein samoihin tuloksiin kuin sinä itsekin. Sinulla ei ole tulevaisuutta Uudessa Ruotsissa, niin, menenpä niinkin pitkälle, että uskallan väittää, ettei koko siirtokunnalla yleensä ole mitään tulevaisuutta. 'Yhtiö', jonka pitäisi rahallisesti kannattaa sitä, ei ajattele muuta, kuin miten se mahdollisimman pian voisi saada suurimman hyödyn rahoistaan, välittämättä lainkaan siirtokunnan tulevaisuudesta. Ja valtio! — Niin, jos rakas kuningattaremme uhraisi siirtokunnalle edes osankin niistä suunnattomista summista, joita hän tuhlaa ulkomaalaisille oppineille ja hovin huvituksiin, niin kaikki näyttäisi täällä toiselta. Sitä paitsi on Ruotsin valtiolla tätä nykyä niin monta rautaa tulessa lähemmälläkin, ettei sen huolenpito ulotu tänne saakka. Meidän työmme hedelmä on jonakuna kauniina päivänä joutuva hollantilaisten käsiin, jotka, sellaisia kauppiaita kuin he ovat, ymmärtävät kylläkin siirtokuntien tulevan arvon. Itse en tahdo vielä jättää työtäni kesken, vaikka kiusaus voisikin olla suuri, mutta sen verran voin sanoa sinulle, poikani, etten kovin kauan pysy täällä kuvernöörinä. Kun kunnialla voin luopua toimestani, teen sen myöskin. Tällaisten olosuhteiden vallitessa en voi kehottaa nuorta miestä, jonka parasta harrastan, jäämään tänne, kun hänellä voi olla hyvä tulevaisuus muualla tarjona. Ja se sinulla varmaankin on, Pekka Drufva. Sinä olet juuri sellainen nuorukainen, jolla täytyy olla hyvä tulevaisuus sotilasuralla, ja mitä siinä voin hyväksesi tehdä, sen myös teen. Saat kirjeen mukanasi sotaherra Wrangelille ja siitä varmaankin tulee sinulla olemaan hyötyä. Hyvät suositukset ovat aina edullisia nuorille eteenpäinpyrkiville miehille."
Pekka Drufva kiitti lämpimästi ja aikoi poistua, mutta kuvernööri pidätti häntä, laski kätensä hänen olkapäälleen ja katsoi syvästi häntä silmiin sanoessaan:
"Minä tiedän, mikä on sisimpänä syynä kohoamishaluusi, minä hyväksyn sen täydellisesti ja olen vakuutettu siitä, että jos Herramme sallii sinun elää, niin voit myös varmaan saavuttaa pyrkimystesi päämäärän."