"Ei, sitä en tosiaankaan voi ymmärtää, sillä annoinhan hänelle vuosi sitten rukkaset. Hänen sitkeytensä tuntuu minusta epähienolta."
"Mutta ajattelehan toki, Greta, sinä täytät pian 27 vuotta. Etkö aio koskaan mennä naimisiin?"
"Kyllä, kunhan oikea saapuu", vastasi hän iloisesti.
"Mutta jollei hän saapuisikaan koskaan?"
"Sitten minusta kai tulee vanhapiika. En luullut, että sinä, isä kulta, haluaisit päästä minusta."
"Sitä en haluakaan, niinkuin hyvin tiedät, mutta isän tulee ensi sijassa ajatella lapsensa onnea — ei omaansa. Ja minun varma vakaumukseni on se, että sinä tulisit onnelliseksi Frejdenfeltin kanssa. Hän on kelpo, hyvä mies ja myöskin varakas."
"Niin, hyvänen aika, eihän minulla ole mitään häntä vastaan huomautettavaa. Mutta hän ei voi tehdä minua onnelliseksi — hän ei ole oikea."
"Sinä ajattelet siis yhä edelleen luutnantti Drufvaa — sinä annat kuolleen miehen seisoa maallisen onnesi tiellä. Sitä en olisi otaksunut järkevästä Gretastani."
"Pekka Drufva ei ole kuollut."
"Mistä sinä sen tiedät? Minähän olen antanut tiedustella asiaa Puolan armeijassa. Sandomirin taistelun jälkeen vuosi sitten hän katosi. Varmaankin hän kaatui silloin."