Vaikea kiusaus.
Oli kylmä tammikuunpäivä vuonna 1642. Jäisen kylmä lumimyrsky pyyhkäisi yli Ahvenanmeren selkien ja saarien, metsien ja kukkuloiden, ja ilma oli niin sakea lumituiskusta, että kulkija, joka tällaisessa koiranilmassa liikkui ulkona, töin tuskin saattoi nähdä parikaan syltä eteensä. Metsässä oli hiukan tyynempää, mutta sielläkin täytyi olla hyvin tuttu löytääkseen lumimyrkyssä eteensä, vaikka olikin, tai oikeammin olisi pitänyt olla valoisa päivä, sillä vastikään oli Jomalan kirkosta kuulunut puolipäivän soitto.
Mutta enimmät ahvenanmaalaiset pysyttelivät mökeissään ja lämmittelivät itseään loimuavan takkavalkean ääressä.
Eivät kuitenkaan kaikki. Kaukana Mustankylän metsässä kiiti hiihtäjä kapeaa polkua pitkin, ja varmaankin hän tunsi tarkasti nämät seudut, sillä hämärästä huolimatta hän ei hetkeäkään näyttänyt epäröivän tien suuntaa, jonka jäljet tuisku oli näkymättömiin pyyhkäissyt.
Hiihtäjä oli 17 tai 18 vuoden vanha, kookas ja vahvarakenteinen nuorukainen, jonka pyöreät, varsin kaunismuotoiset kasvot punoittivat lumimyrskyssä tavallista enemmän. Vaatteet olivat karheaa sarkaa ja maalaiskuosia, mutta tavallisen, lyhyen ahvenanmaanlaisen talonpoikaistakin asemesta oli hän kääriytynyt karheaan sarkavaippaan, jommoisia siihen aikaan teinit, s.o. kaupunkien kimnaasien oppilaat käyttivät.
Nuorukainen olikin teini.
Selässä hänellä oli säkki, mutta se oli tyhjä eikä sillä näyttänyt muuta virkaa olevankaan, kuin suojella selkää takaapäin pyryttävältä lumelta.
Tähän saakka oli ollut varsin raskasta hiihtää vasta sataneessa lumessa, mutta nyt nuorukainen saapui jyrkän mäen päälle, ja siitä suksi liukui vinhaa vauhtia alas. Äkkiä hän huomasi edessään mäessä lumituiskun keskellä liikkuvan kummituksen, jonka ääriviivoja hänen oli mahdoton erottaa. Se tuli yhä lähemmäksi, ja koska kapea tie painui keskellä mäkeä syvään kuoppaan, niin näytti siltä kuin yhteentörmäystä olisi ollut mahdoton välttää.
Mutta nuorukainen oli taitava hiihtäjä. Lujasti jarruttaen sauvoillaan ja kääntäen suksensa poikittain hänen onnistui pysähtyä. Mutta hän oli tullut siksi lähelle tuota kummitusta, että hän tunsi eläimen huohotuksen vasten kasvojaan.
Eläimen hän äkkäsi kokonaan lumeen peittyneeksi hevoseksi, ja hevosen selässä kyykötti ratsastaja.