"Tuhat tulimmaista, sinäkö siinä pyrähdät päälle, Pekka Teini?"
"Rapatalon Lassiko tällaisessa tuiskussa on hevosta jalottelemassa!"
Nämät huudahdukset kaikuivat yhteen aikaan kummaltakin taholta.
Se, jota nimitettiin Rapatalon Lassiksi, oli pitkä roikale, jonka jalat viilsivät miltei maata, niin pienikasvuinen hevonen oli, jonka selässä hän istui. Hän oli paria vuotta teiniä vanhempi, oli vastikään ottanut hoitoonsa isänsä talon ja elätti itseään osittain maanviljelyksellä, osittain kalastuksella, niinkuin enimmät ahvenanmaalaiset.
"Sinä tulet varmaankin Mustankylän rikkaan Svenin luota", jatkoi Lassi.
"Oikein arvasit."
"Mutta säkki, joka riippuu selässäsi, on tyhjä. Et siis saanut jauhoja."
"En hyppysellistäkään."
"Niin, niin, ei suvusta suurta apua, sanoi kettu koirista."
Teinin kasvot olivat synkistyneet ja hän puri huultaan. Vihdoin hän sanoi: