Käräjätutkinnon voimme parilla sanalla sivuuttaa. Oikeusjutussa, jossa itse kuningatar oli yhtenä asianomaisena, ei Ahvenanmaan tuomari voinut langettaa tuomiota, ainoastaan laatia selonteon, joka lähetettiin Tukholman hovioikeuteen ratkaistavaksi.
Pekka Drufva toisti sanasta sanaan oikeuden edessä saman kertomuksen, jonka hän oli tunnustanut isänsä ja nimismiehen kuullen.
Sitten kutsuttiin paikalle syyttäjä, Rapatalon Lassi. Hän kielsi koskaan puhuneensakaan Pekan kanssa hirvenmetsästyksestä. Hän oli eräänä yönä vain kuljeskellut pyssy olalla metsässä aikoen ampua mäyrän, jonka pesäpaikan hän tunsi. Siellä hän oli tavannut Pekan, joka niinikään oli metsästyshommissa. Äkkiä he olivat tavanneet koirashirven. Vastoin Lassin varoitusta oli Pekka ampunut hirveä ja tappanut sen toisella laukauksella. Lassi oli silloin nopeasti lähtenyt kotiin, sillä hän ei tahtonut olla osallisena niin vaarallisessa ja laittomassa pyynnissä. Kauan hän oli miettinyt mikä olisi hänen velvollisuutensa tässä asiassa, mutta lopulta oli omatunto pakottanut häntä tekemään ilmiannon nimismiehelle.
Nyt huomautti Pekka, että oli olemassa todistaja, joka voisi todistaa, että Rapatalon Lassi oli suunnitellut metsästysretken. Ennen metsällelähtöä oli hän näet sopinut torpparinsa, Kalastaja-Ollin kanssa, että tämä ostaisi hirven, jonka he toivoivat voivansa pyytää.
Nyt kutsuttiin sisään Olli, lyhyt, punatukkainen, viekkaan näköinen mies.
Itkien ja valittaen Olli tunnusti, että hän oli toisten kehotuksesta suostunut ostamaan hirven, hän syytti suurta köyhyyttään ja pyysi, että oikeus ottaisi huomioon, että hänellä oli vaimo ja yhdeksän lasta.
"Kuka kehotti sinua ostamaan hirven?" kysyi tuomari.
"Sen teki teini Pekka Drufva, kun hän tuli luokseni samana yönä, jolloin hirvi ammuttiin."
"Eikö sinun isäntäsi, Rapatalon Lassi ollut aikaisemmin puhunut sinulle tästä asiasta?"
"Ei koskaan. Hänen ja minun välilläni ei koskaan ole ollut puhettakaan mistään hirvestä."