Pekka Drufvan ei ollut vaikea ymmärtää, että häneen ja hänen pyssyynsä etupäässä luotettiin. Tosin hän oli aikaisemmin ottanut osaa pariin kahakkaan irokeesejä vastaan, mutta ne olivat sittenkin olleet varsin vähäisiä. Siten hänellä ei ollut suurempaa kokemusta intiaanisodasta, mutta hän päätti sittenkin tehdä parastaan, jotta hänen punaisten ystäviensä toiveet hänen suhteensa eivät pettäisi.
Nyt ei ollut aikaa neuvotella kauniin sanoin ja sauhuavin piipuin. Lentävä Orava neuvotteli kuitenkin yksityisesti muutamien kokeneitten miesten kanssa, ennenkuin hän jakeli käskyjään.
Olemme jo aikaisemmin maininneet, että mäntyjä kasvava, varsin jyrkkä harju rajoitti vaahterametsää, jonne leiri oli pystytetty. Harjun toisella puolen, s.o. lännessä, levisi suunnattomia suomaita, jotka nyt, ankarien kevätsateiden jälkeen olivat miltei ylipääsemättömiä. Pohjan puolella taas katkaisi harjun aivan äkisti syvä uoma, jossa virta kulki muodostaen juuri tällä kohdalla ennenmainitun putouksen, jota intiaanit nimittivät Nauravaksi vedeksi. Kahdelta puolen oli siis mahdoton lähestyä harjua. Nyt Lentävä Orava päätti siirtää leirin siihen osaan harjun yläpengertä, joka oli lähinnä putousta. Ja heti paikalla ryhdyttiin vahvistamaan luonnollista puolustusasemaa kummankin puolen, idässä sekä etelässä, missä pääsy harjulle oli mahdoton. Tämä tapahtui siten, että kaadettiin puita ja rakennettiin niistä valleja kumpaiseenkin ilmansuuntaan. Ja nämät vallitukset, jotka pikemmin kätkivät heidät vihollisen silmiltä, kuin varjelivat heidän nuoliltaan, valmistuivat tavattoman lyhyessä ajassa.
Kun murto oli valmis, ei Pekka Drufvalla ollut muuta tekemistä kuin odottaa. Ja lyhentääkseen jossakin määrin odotusaikaa, asettui hän putouksen reunalle katsellakseen kuohuvaa vesimäärää, niinhyvinkuin se kesäyön hämärässä kävi päinsä.
Naurava vesi ei ollut erikoisen jyrkkä, vielä vähemmän pystysuora vesiputous, vaan pikemmin pitkä, mutta jyrkästi viettävä koski, täynnään kiviä, joiden yli vesi valkoisena vaahtona kuohui, virraten riehuvalla voimalla eteenpäin. Jos ihminen olisi laskenut tätä vaahtorataa alas, olisi hän murskautunut jo paljon ennen kuin hän olisi hukkunut.
Sitä vastoin koski ei ollut erikoisen leveä. Hirvi, jota metsästäjä kiivaasti ajoi takaa, olisi uskaltanut hypätä kuohuvan kuilun yli ja olisi varmaankin onnistunut uhkarohkeassa yrityksessään. Tämä kosken kapeus verrattuna veden paljouteen, riippui kuitenkin siitä, niinkuin Pekka Drufva pian huomasi, että suunnattoman suuri, omituisen muotoinen ja aivan paljas kallio kohosi keskellä koskea. Varmaankin tämän luoksepääsemättömän kallion takana oli toinen ja ehkäpä leveämpikin koski.
Pekka hätkähti, sillä voimakas käsi laskeutui hänen olkapäälleen.
Kääntyessään taaksensa seisoi hän suoraan Lentävän Oravan edessä.
"Valkea veljeni tarkastelee kalliosaarta Nauravassa vedessä", sanoi hän. "Niin, minäkin ajattelen tätä saarta. Se on meidän viimeinen turvamme, ja siksi valitsinkin taistelukentäksemme tämän harjun, jolla me nyt seisomme. Kun emme jaksa enää vastustaa ylivoima näiden kaadettujen puiden takana, pakenemme kaikki saarelle, eivätkä Sudet voi karkoittaa meitä sieltä muulla kuin nälällä. Mutta sitä ennen sadottain delawareja hyökkää heidän kimppuunsa."
Pekka Drufva katsoi häneen koettamattakaan salata hämmästystään.
"Me pakenemme kaikki tuonne, sanoo viisas veljeni. Niin, että Lentävä Orava voi sen tehdä, sen kyllä uskon, mutta me emme ole kaikki lentäviä oravia. Omasta puolestani täytyy minun rehellisesti tunnustaa, etten uskalla yrittää sellaista hyppäystä."