Gert Rumpalille tuotti tämä retki metsässä jo alun pitäen paljon yllätyksiä. Tosin hän oli kuullut kerrottavan intiaanien taidosta seurata kaikkein vähäpätöisimpiäkin jälkiä metsässä, mutta kaikki mitä hän nyt näki, voitti suuresti hänen kuvittelunsa. Hän oli ollut kaikkein innokkaimpia, kun sotilaita lähetettiin linnoituksesta etsimään Mackia, mutta hän, yhtä vähän kuin muutkaan, ei ollut voinut löytää mitään yhteenkuuluvia jälkiä. Mutta nyt hän näki, miten ne kaksi intiaania, jotka olivat varsinaisia vainuujia, seurasivat uutisasukkaan jälkiä melkein yhtä varmasti kuin hyvä jahtikoira.
Hän teki toisenkin huomion, joka hämmästytti häntä, sen nimittäin, että molemmat intiaanit katselivat häntä aivan erikoisella kunnioituksella — näyttivätpä suorastaan pitävän häntä, vaatimatonta ja vähäpätöistä sotamiestä, koko seuran päähenkilönä. Aluksi hän oli siksi itserakas, että hän luuli tämän kunnioituksen tarkoittavan häntä itseään, mutta vähitellen hän huomasi, että se kohdistui rumpuun, jota hän kantoi selässään.
Kyllähän rumpu oli hänelle rakas, mutta että se saattoi herättää noin suurta kunnioitusta villien pakanoiden parissa, jotka eivät koskaan olleet kuulleet sen ääntä, ihmetytti häntä. Vähitellen sekin asia selvisi hänelle. Varmaankin he pitivät rumpua ruotsalaisen sotavoiman edustajana, ja silloin hän käsitti heidän kunnioituksensa.
Tuo kokematon nuorukainen ei tiennyt, että rummulla, joskin rakenteeltaan toisenlainen kuin sen, jota hän kantoi selässään, on tärkeä tehtävä intiaani-poppamiesten loihduissa ja että sen sisällä arvellaan asustavan suuria ja salaperäisiä henkiä. Ja vieläkin vähemmän hän saattoi aavistaa, että häntä jo jossakin määrin pidettiin suurena poppamiehenä, jonka Pekka Drufva oli ottanut mukaansa, jotta hänen aikeensa paremmin onnistuisi.
Pian he saapuivat paikalle, jossa Mack oli vangittu.
Maassa näkyikin varsin selviä jälkiä taistelusta, kun viholliset hyökkäsivät takaa uutisasukkaan kimppuun ja vangitsivat hänet, ja intiaanit osoittivat mitkä jäljet olivat hollantilaisen ja missähän irokeesit olivat piilleet ennenkuin he karkasivat saaliinsa kimppuun.
Sitten jatkettiin takaa-ajoa, ja nyt se kävikin helpommin ja nopeammin, sillä kokonaisen parven jälkiä saatettiin nyt seurata, eikä näyttänytkään silta, kuin niitä olisi yritetty salata.
Illan suussa he saapuivat lähteen reunalle, missä joukko varmaankin oli pystyttänyt leirinsä, sytyttänyt tulen ja syönyt. Niin, intiaanit saattoivat osoittaa erästä puutakin, johon Mack oli sidottu kiinni sekä maahan lyötyjen paalujen jälkiä, missä paikassa hän oli maannut yöllä. Punanahat antoivat näet vankiensa levätä siten, että heidät laskettiin pitkäkseen maahan ja sidottiin jaloista ja käsistä maahan upotettuihin paaluihin kiinni.
Tuhan ja ruuanjätteiden paljouden mukaan otaksuivat mohikaanit, että irokeesit olivat oleskelleet paikalla vähintäin vuorokauden.
Oliko tämä se paikka, jossa heidän tuli odottaa Kovapäätä? Niin, sitä ei ollut hyvä tietää. Joka tapauksessa he olivat jatkaneet matkaa pohjoiseen päin. Ja Pekka Drufva ja hänen seurueensa seurasi perässä.