Nyt syntyi vilkas neuvottelu. Paha kyllä ymmärsi tiedustelija hyvin vaillinaisesti irokeesien kieltä ja siksi suurin osa keskustelusta meni häneltä hukkaan, mutta yhtä ja toista hän sittenkin ymmärsi. Niinpä esim. että hollantilainen koetti kehottaa irokeesejä lähtemään Mackin majalle ja murhaamaan hänen perheensä, ryöstämään hänen talonsa ja polttamaan sen. Mutta sitä irokeesit eivät uskaltaneet tehdä. He arvelivat, että se olisi samaa, kuin heti paikalla sytyttää sodan liekki ilmituleen, ja se oli vasten heidän lakejaan, sitä paitsi oli heidän joukkonsa liian vähälukuinen. Sen sijaan he aikoivat lähteä johonkin paikkaan, jonka nimeä tiedustelija paha kyllä ei voinut kuulla, ja odottaa siellä suurempaa joukkoa. Sitä paitsi mainittiin useasti nimi "Kovapää", ja koska eräs mohawkien tunnetuimmista päälliköistä oli sen niminen, niin veti tiedustelija siitä sen johtopäätöksen, että varmaankin häntä aiottiin odottaa. Mitä vankiin tuli, niin tahtoi hollantilainen, että hän heti paikalla olisi otettu hengiltä, mutta siihenkään hän ei saanut toisia suostumaan, vaan irokeesit päättivät kuljettaa hänet mukanansa. Sitten joukkue läksi pohjoiseenpäin, ja tiedustelija palasi takaisin kertoakseen, mitä hän oli nähnyt. Kaikki tämä oli tapahtunut aivan Varchenjoen rannan läheisyydessä ja vain noin tunnin matkan Päässä Mackin plantaashista.
Puolen tunnin kuluttua oli retkikunta valmiina, jonka oli määrä lähteä etsimään Mackia ja jos mahdollista vapauttaa hänet. Siihen kuului Pekka Drufva, Gert Rumpali, päällikkö Uncas ja kaksi hänen miestään, molemmat viimeksimainitut erikoisen taitavia vainuujia. Pekka Drufvan ja Uncasin mielestä olisi ollut epämukavaa ottaa sen useampia miehiä mukaan.
Kun he olivat lähdössä, sanoi Gertrud:
"En koskaan ennen ole pelännyt täällä kotona, vaikka Mack on ollut poissakin, mutta nyt olen niin pelästynyt, etten tiedä, uskallanko jäädä tänne yksin lasten kanssa."
Uncas näytti ymmärtävän ruotsia, vaikka hän harvoin yritti puhua sitä kieltä, sillä tarttuen Gertrudia käsivarteen hän sanoi pehmeällä ja hivelevällä äänellä, joka on intiaaneille ominainen:
"Ei huoli pelätä — mohikaanit valvovat — vaikka heitä ei näy —"
Hän tahtoi siten sanoa, että hän oli antanut väelleen käskyn salassa vartioida Mackin kotia.
Tämä tieto lohdutti Gertrudia, sillä mohikaaneja hän ei pelännyt. He olivat Pekka Drufvan ja ruotsalaisten ystäviä, sen hän tiesi.
YHDEKSÄS LUKU.
Elävänä haudatut.