Näin sanoen nuori sotamies asetti Mackin pojan rummulle istumaan. Pikku pojan suureksi iloksi hän sai ratsastaa sillä kotiin saakka.
Kävely ei ollut pitkä. Pian metsä harveni ja yksinkertainen hirsimaja, jota ympäröi varsin laaja pelto ja kaunis puutarha, pisti esiin jokirannassa.
Mack oli syntyisin Tukholmasta. Hänen isänsä oli ollut noita skotlantilaisia sotamiehiä, jotka Juhana III:n aikana muuttivat maahan. Hänen nimensä oli "Mac" — ja jotakin muuta lisäksi, mutta kun hän oli nainut ruotsalaisen naisen ja kotiutunut Ruotsissa, arvelivat ruotsalaiset, että niin alhaisessa asemassa oleva mies kuin hän saisi tyytyä vain yhteen nimeen ja nimittivät häntä ainoastaan "Mackiksi". Itsekin hän hyväksyi sen ja nimi Mack ilman "mitään lisäystä" meni perinnöksi pojalle. Aluksi tämä oli sotilas niinkuin isäkin, mutta hän kyllästyi pian ankaraan kenttäelämään ja rupesi puutarhuriksi. Puutarhanhoitoa näinä aikoina harrastettiin innolla ruotsalaisissa herraskartanoissa ja linnoissa, ja nuori Mack sai paikan eräässä kartanossa, jossa hän työskenteli monta vuotta. Kartano oli Göteborgin läheisyydessä. Mutta kun tuli tietoon, että laiva lähtisi sieltä valtameren tuolle puolen ruotsalaisen siirtomaan perustamisaikeissa, heräsi skotlantilais-ruotsalaisessa nuoressa puutarhurissa seikkailuhalu ja hän seurasi vapaaehtoisena laivan mukana naituaan ensin tytön Göteborgin seuduilta.
Sellainen oli uutisasukasparin tarina.
Ei ollut muuten vaikea huomata Mackin yksinkertaisen hirsimajan ympäristöstä, että harrastus hänen entiseen ammattiinsa yhä oli hänessä vireillä. Puutarha oli kuin tuoksuava ja värikäs kukkakeidas keskellä erämaata. Ja melkein kaikki kukat ja kasvikset, joita siellä viljeltiin, olivat ruotsalaisia. Mutta Uuden Ruotsin neitseellinen maa ja edullinen ilmanala oli antanut niille rehevyyden, joka suorastaan hämmästytti pohjoismaalaisen silmää.
Kun Pekka Drufva ja hänen seurueensa oli ennättänyt köynnöskasvien koristamalle verannalle, astui sieltä esiin nuori ja tavattoman kookas ja kaunis intiaani sulkakruunu päässään.
Se oli Uncas.
"Sinä ennätit siis sittenkin tänne ennen minua, Uncas ystäväni", huudahti Pekka Drufva ja puristi sydämellisesti päällikön kättä. "Nyt sinun pitää selittää minulle, mistä olet saanut tietää Mackista kaiken sen, jonka vampumisi ilmaisi."
He kävivät verannalle istumaan ja sillä välin kuin Gertrud valmisti vierailleen tervetulleen aamiaisen, kertoi Uncas seuraavaa:
Mohikaanien kyliin oli saapunut sanoma, että irokeesijoukkoja samoili metsissä sekä heidän omalla että myöskin ruotsalaisten alueella. Sodanjulistusta ei oltu tehty eikä varsinaista vihamielisyyttäkään ollut vielä ilmennyt mohikaaneja vastaan. Pidettiin kuitenkin tarpeellisena lähettää tiedustelijoita ottamaan selkoa näiden retkeilyjen tarkoituksesta. Eräs tiedustelijoista oli, pensaikkoon kätkeytyneenä, nähnyt hyvinkin läheltä Mackin vangitsemisen. Tämä oli juuri päässyt kauniin metsäkauriin jäljille, jonka hän oli aikonut ampua, kun useita irokeesejä, jotka siihen saakka olivat lymynneet metsässä, hyökkäsi hänen päälleen lyhyen, mutta hyvin tuiman taistelua jälkeen, jolloin myös eräs valkea mies, kaikesta päättäen hollantilainen, tuli irokeesejä auttamaan. Kun Mack oli sidottu ja hänen aseensa riistetyt, oli koko seurue kerääntynyt sen pensaikon juurelle, jonka takana tiedustelija lymysi. Paitsi hollantilaista oli paikalla viisi irokeesiä, joista ei kukaan kuitenkaan ollut päällikkö.