Miten olikaan, niin oli kuitenkin vaimon mieli levottomampi, kuin miltä hän tahtoi miehestänsä näyttää. Niinpä olikin hän valveilla vielä kauvan sen jälkeen, kuin mies oli uupunut uneen ja tämän rauhallinen hengitys näytti pikemmin enentävän kuin vähentävän hänen huoliansa. Vasta kotvan aikaa puoliyön jälkeen pääsi hän unenhorroksiin ja siinä unissaan hän taas uudelleen eli viimeksikuluneet levottomat hetket. Mutta unelmien haamut vaihtuivat kohta toisiin. Hänen miehensä ja tämän vieras ja nuo monet vaimot haihtuivat pois ja hän oli näkevinänsä vieraan miehen miekkaansa nojaten seisovan katselemassa hänen poikaansa, pikku Stigiä, joka unissaan hymyili. Miehen kasvoja hän ei oikein voinut nähdä, mutta niistä säteili valoa, joka teki ne kokonaan lempeän ja kauniin näköisiksi. Yht'äkkiä mies kohotti vasemman kätensä, jossa hänellä oli joku kirjelmä; kirjoitusta hän ei voinut erottaa, mutta se paistoi kullalta kädessä. Mies laski toisen kätensä, kuin siunaten, Stigin päähän.
Sitten hajosi se kuvaelma ja vaihtui huomaamatta uuteen, mutta yhä hän näki miehen molemmat kädet, toisen, josta yhä säteili valoa, ikään kuin tähti olisi siinä loistanut, toisen osottamassa erään huoneen ovea, joka kuitenkin oli kaukana siitä huoneesta, jossa hänen poikansa oli makaamassa. Hän katsoi sormen osottamaan suuntaan ja sitten hän olikin jo neuvotussa huoneessa. Se oli talon pohjoispuolinen luhtihuone. Hän ja hänen miehensä säilyttivät siellä juhlavaatteitaan. Sitä pidettiin välistä vierashuoneena, jonka tähden siellä oli yhdellä seinällä vuode.
Silloin hän oli näkevinänsä käden tähtineen pantavan vuoteeseen, sill'aikaa kuin toinen käsi ikään kuin viittoi makaavalle Stigille. Mutta käden sijasta hän oli näkevinänsä vuoteessa nuorukaisen ja tähden tuikkivan hänen sydämellään. Yht'äkkiä syntyi musta pilvi ja painui nuorukaisen ja tähden päälle, niin että ainoastaan kaitainen valojuova pilven reunalla oli osottamassa tähden vielä tuikkivan ja sillä välin viittoi toinen käsi yhä kiivaammin.
Poika näytti silloin tahtovan nousta vuoteestansa, mutta hän näki kummastuksekseen, että hän jo olikin vanha mies, vaikka lapsen hymy vielä viipyi hänen huulillaan. Hänet valtasi kauhea levottomuus. Yhä sakeni pilvi tähden päällä ja yhä kiivaammin viittoi käsi. Vihdoin aukeni ovi, josta hänen poikansa piti tulla.
Eipä siitä kuitenkaan häntä tullut vaan nainen, mutta tällä naisella oli Stigin kasvonpiirteet. Hän sanoi unissaan, ikään kuin itsekseen: "se on Stigin tytär." Miten olikaan, hän näki naisen, jota hän sanoi Stigin tyttäreksi, rientävän vuoteen luokse, pilvi väistyi häntä ja hän sieppasi tähden käteensä ja kiiruhti ulos.
Ulkona oli pimeä, sysimusta yö, mutta voimakas käsi viskasi tähden taivasta kohti, niin että se loistollaan valaisi koko Ruotsinmaan. Mutta itse hän oli istuvinaan pilvellä ja näkevinään Ornäsin ja koko Taalainmaan ja koko Ruotsin ja hänen rinnallaan seisoi hänen miehensä ja heidän molempien edessä se mies, jonka hän oli nähnyt poikansa päänpohjissa. Pilveltä he kaikki kolme näkivät sen vahvakätisen nuorukaisen, joka sai hälvennetyksi Ruotsin maata peittävän öisen pimeyden ja hän kuuli miehensä sanovan sille toiselle: "Sinä teit alun, Engelbrekt; tuo on päättänyt!"
Sitten haihtui unelma taas. Ainoastaan tähti, jonka hän oli nähnyt Engelbrektin kädessä ja nuorukaisen sydämellä, säteili yhä edelleen, vaikka se eteni yhä etemmäksi. Ja hänen miehensä ääni, tämän puhutellessa Engelbrektiä, kaikui yhä edelleen hänen korvissaan, kunnes vihdoin kaikesta vaan tämä ääni jäi hänen sieluunsa tuntumaan.
Mutta se koveni, se sekautui muihin ääniin ja aseidenkalskeeseen ja sitten hän heräsi.
Hän nousi istualleen vuoteellensa. Oli jo suuri päivä. Mutta unelma pysyi selvänä hänen mielessään ja ikään kuin sen jatkoksi hän kuuli samaa kovaäänistä huutoa ja vastakkain käyvien miekkojen kalsketta.
Hänen miehensä oli noussut paljoa ennen häntä ja kamala aavistus valtasi hänet. Hän syöksähti ylös, heitti vaatteet päällensä ja kiiruhti luhdinkäytävälle. Täältä hän muutamasta pienestä ikkunasta katsoi kartanolle, jossa hän näki kauhean näyn.