"Sepä kuuma puhdetyö", sanoi hän ja pusersi Ornäsin isännän kättä, "voudin palvelijat eivät näy kuuluvan ystäviisi, Hannu Djäkn… Hae miekkasi, mies", hän puhutteli näin sanoen miestä, jolta hän oli lyönyt aseen kädestä ja joka käsivarret ristissä seisoi tuijottaen häneen, "hae miekkasi, sinä pitelet sitä kuin mies, mutta parempi olisi, jos sen säästäisit parempiin taisteluihin. Tässä on rauhallisia miehiä, joiden kimppuun on hyökännyt heitä lukuisampi vihollinen ja tällä vihollisella on sen miehen värit, joka voutina hallitsee Vestmanlantia ja Taalainmaata. Sano, mies, mitä tällä taistelulla tarkoitat?"
"Voudin käsky!" vastasi mies, "me kuljetimme kuninkaan veroa Borganäsiin, kun nämä Ornäsin miehet ottivat meiltä juhtamme. Olen vaatinut niitä takaisin, ja kun niitä ei ole annettu, olen tahtonut ottaa ne väkisin. Siihen on minulla oikeus voudin nimessä."
Engelbrektin katse synkistyi näistä sanoista ja hän loi Hannu Djäkniin kysyvän katseen. Tämä viittasi häntä tulemaan mukaan ja molemmat menivät siihen rakennukseen, johon vaimoille oli tehty leposijat yöksi. Kului muutamia silmänräpäyksiä, ennen kuin he palasivat. Hannu Djäkn oli sillä välin lyhykäisesti tehnyt selon kaikesta, mitä oli tapahtunut, ja hän puhui vielä heidän taas lähestyessään kartanolla olevaa vierasta.
"Ja nyt, Engelbrekt ystäväni", sanoi hän heidän juuri pysähtyessään, "nyt tiedät kaikki, nyt olkoon sinulla valta määrätä!"
Engelbrekt oli pari sekuntia vaiti ja tällä ajalla hälveni tuo synkkä pilvi hänen kasvoiltaan.
"Olisin tehnyt niin kuin sinä, Hannu Djäkn", sanoi hän sitten, "ja olenpa varma, että sinäkin nyt tahdot tehdä niin kuin minä, koskapa jätät minulle täällä määrääjävallan. Anna taluttaa esiin juhtasi, yhtä monta kuin on rattaita tuolla kirkon luona!"
Kaikki katsoivat kummastuksissaan Engelbrektiin, mutta isäntä viittasi väellensä ja kohta nähtiin hevoset talutettavan tallista. Ne tuotiin siihen, missä Engelbrekt seisoi.
"Kuule nyt sanani ja kaikkien tässä koolla olijain", sanoi Engelbert kääntyen samalla voudinmieheen, jolla oli hopeakoristukset, "ja tämä sanamme tulee sinun kertoa voudille. Nuo vaimo parat, jotka nämä kelpo miehet, Hannu Djäkn ja Pietari Ulvinpoika, ovat pelastaneet kurjasta äkkikuolemasta, tulevat Jumalan nimessä Ornäsistä palajamaan koteihinsa ja kuninkaan vero heidän muassansa, vaikka Hannu Djäknin juhtain vetämänä. Sillä ne, joita te juhdiksi sanotte, ovat ihmisiä ja ryöstösaalista on se, mitä te kutsutte kuninkaan veroksi. Mutta jos asianlaita on toisin, niin se on kunniallisten miesten valalla käräjissä toteen näytettävä, niin kuin laki käskee. Siksi menen minä, Engelbrekt Engelbrektinpoika, takuuseen sekä juhdista että verosta."
"Ja minä myöskin", lisäsivät perättäin Hannu Djäkn ja Pietari
Ulvinpoika ja hyväksymishuuto kajahti läsnäolijoiden joukosta.
"Kas tässä, mies", jatkoi Engelbrekt, "tässä on sanottavamme voudille; mene nyt matkoihisi."