Kesti vähän aikaa, ennen kuin Engelbrekt vastasi, mutta sitten hän sanoi lyhyeen ja varmasti:
"Sano terveisiä herrallesi, että tulen."
"Herrani toivoi, jos teille soveltuisi, että tulisitte minun seurassani linnaan."
Palvelijan puhe ja koko käyttäytyminen oli niin erilaista kuin herraspalvelijain ylimalkaan ja erittäinkin niiden, joita oli saanut nähdä Vestmanlannin ja Taalainmaan voudin palveluksessa, että Engelbrekt jonkinlaisella mielihyvällä katseli nuorukaista. Samalla kertaa oli voudin tervehdys pikemmin ystävällistä kutsumista kuin käskyä, niin että Engelbrekt päätti seurata palvelijaa.
"Jollen tule takaisin", sanoi hän hiljaa Henrikki Sepälle, joka kiivaasti keskeytti hänet.
"Jolletko tule takaisin, kuka tai mikä sitä saattaisi estää…?"
"Kuninkaan vouti … ehkä teen väärin tämmöistä hänestä luullessani, mutta jos niin kävisi, niin lähetä lentoviesti Vaskivuorelle ja kerro kaikki isä Johannekselle. Jumalan haltuun niin kauvaksi!"
Engelbrekt läksi palvelijan seurassa Henrikki Sepän ihmeissään pudistellessa päätänsä.
Siihen aikaan ei ollut yhtä vaikeata kuin nykyään pitää silmällä muukalaisia tai ottaa selko, keitä pääkaupunkiin tuli, ainakaan milloin eivät suuret juhlallisuudet tai herrainkokoukset vetäneet sinne suurempia ihmisjoukkoja. Sen tähden saattoikin Jösse Eerikinpojan palvelija siitä kertomuksesta, minkä sai sillanvartijalta, tuntea sen, jota hän haki, olleen niiden joukossa, jotka edellisenä iltana olivat tulleet Tukholmaan. Vartija oli myöskin, kuitenkin aivan sattumalta, nähnyt hänen ratsastavan kirkolle päin, josta saattoi päättää hänen menneen keskikaupungille. Borganäsinmies joutui täten raastuvantorille — tämä tapahtui varhain aamulla — ja täällä hän aivan onnen kauppaa kohtasi erään oikeudenpalvelijan, joka niinikään edellisenä iltana oli nähnyt miehen poikkeavan Mustamunkkikadulle ja hänet tarkkaan huomannut muukalaiseksi. Siitä se tuli, että Engelbrekt satamaan mennessään sai hänet nähdä. Mies oli myöskin samassa tuokiossa saanut Engelbrektin silmiinsä ja rientänyt kadulle, jonka kulmaan hän seisahtui yhä vielä pitääksensä saalistaan silmällä ja saadakseen selville hänen asuntonsa. Juuri kuin hän oli kääntymäisillään kujalle, sai hän silmiinsä pikku Kort Roggen, joka uteliaana sekä katseli häntä että Engelbrektiä, joka jatkoi kulkuansa pitkin kujaa. Tästä sai mies aihetta kysellä pojalta miestä, jonka he näkivät kujalla, ja ihmeekseen ja ilokseen hän saikin pojalta kaikki ne tiedot, mitkä tarvitsi.
Hän kiiruhti heti linnaan, mutta vouti oli lähtenyt kotoa eikä hänen ollut määrä tulla takaisin, ennen kuin puolenpäivän jälkeen. Tämä näytti kummastuttavan miestä, joka tietenkin oli odottanut voudilta enemmän intoa niin tärkeissä asioissa, joita hän kyllä hyvin tiesi tuomansa kirjeen sisältäneen. Kuitenkin täytyi hänen odotella ja vasta pari tuntia puolisen jälkeen sai hän voudille kertoa, mitä hän Engelbrektistä oli saanut tietoonsa.