"Kas täällä, arkkipiispa Arnold", sanoi hän, "täällä saatamme puhella aivan häiritsemättä! Käykää sisään, minua haluttaa kuulla, mitä teillä on minulle sanomista."
Samalla kuului oven avaaminen ja sulkeminen. Engelbrekt olisi mielellään vajonnut läpi lattian. Hän nosti kätensä silmilleen eikä uskaltanut nostaa silmiään. Mutta hän kuuli kuninkaan äänen jatkavan.
"Tämä on Cecilian rukoushuone, me olemme aivan kapokahden; puhukaa sen tähden, arkkipiispa!"
"Kirjeessä sanotaan muitta mutkitta", kuului arkkipiispa vastaavan, "että tuomiorovasti Olavi on uskaltanut loukata teidän kuninkaallista arvoanne ja on paavin ja pyhän istuimen edessä sanonut, että te olette vaan valittu kuningas, ettekä perintökuningas!"
Molemmat puhelevat olivat sen huoneen viereisessä huoneessa, jossa Engelbrekt oli Otto Pogwischin kanssa suljettuna. Vaara oli osaksi ohitse. Täytyi vaan olla hiljaa, kunnes kuningas uskottunsa kanssa oli poistunut. Mutta jos ritari heräisi horroksistaan? Tämä pelko oli kuitenkin turha. Kuningas tuntui joutuneen aivan haltijoihinsa. Hän kuului kiivain askelin mittelevän viereisen huoneen lattiaa.
"Hm!" hän puhkesi sanomaan. "Ja se mies uskaltaa vastustaa minua! Ei ole tuossa hyvässä Ruotsin valtakunnassa tarvittu mitään Sjöborgia, mutta minä olen laativa sellaisen. Borgholman linnantornin on tuomiorovasti Olavi saava arkkipiispansijakseen ja sinne hän on jäävä istumaan, niin kauvan kuin minä pidän Ruotsin kruunua päässäni."
"Tuomiorovasti on kuitenkin kaukana teidän valtapiirinne ulkopuolella", kuului arkkipiispa sanovan, "eivätkä paavi ja Baselin pääpapit näy tahtovan noudattaa teidän mieltänne."
"Tehköötpä, mitä tahtovat, te olette minun tunnustamani Upsalan arkkipiispa ja sillä hyvä!"
"Jumala ja hänen pyhimyksensä olkoot teidän kanssanne, armollinen herra ja kuningas! Minun kiitollisuuteni teidän armostanne on oleva rajaton."
"Sen tiedän, sen tiedän … pääasia on vaan, että te uskollisesti pidätte puoltani noita jäykkiä Ruotsin herroja vastaan. Saattanee tässä vielä käydä niinkin, että minun osakseni aiotaan sama kohtalo kuin edeltäjienikin, Maunu Eerikinpojan ja Albrektin…"