"Isäni … mitä sanotte, eikö häntä ole vapautettu tuomiosta? Entä kuninkaan kirje, eikö se sitten mitään merkitse…"
"Mitään sitä asiaa koskevaa kuninkaankirjettä ei kukaan Taalainmaassa tiedä olevan."
"Oi Jumala … hän on siis pettänyt minut! Ja hän lupasi kuitenkin niin pyhästi jättävänsä kirjeen isäni käsiin…"
"Se oli pieni hinterä mies", selitti Kirsti, "hän puhui niin lempeästi ja ystävällisesti ja oli niin tyytyväinen täällä kuninkaissakäyntiinsä. Hän oli Vesteråsin voudin, Jösse Eerikinpojan kirjuri."
"Ah, Kirjuri-Martti!"
"Se oli hänen nimensä", virkkoi Cecilia, "ja eikö hän sitten olisikaan vienyt perille kuninkaan kirjettä?"
"Jos minä tunnen oikein tuon pienen kirjurin, niin mahtanette saada odottaa kirjeen perilleviemistä ja luuletko sitä paitsi, Cecilia, että ylpeä isäsi on armosta ottava vastaan sitä, minkä hän tahtoo saada täydellä oikeudella?"
"En minä, vaan kuningas antoi hänelle kunnian takaisin…"
"Kunnia ei ole, lapseni, kenenkään ihmisen annettavissa, sen hankkii mies itse, ja jos se on kerran menetetty, niin laki yksin voi sen antaa takaisin, ei kuningas. Ja nyt, Cecilia, saat itse vastata minulle, tahdotko seurata minua takaisin isäsi ja sisaresi luokse. Usko minua, se on ainoa sovituksen ja anteeksiantamisen tie."
"Lupaattehan kuitenkin puhua isälleni minusta?"