Hänkin poistui samalla kertaa.
Silloin liitti Richissa rouva kätensä ristiin ja rukoili hartaan rukouksen, ja kuuntelija olisi tällöin hänenkin kuiskauksistaan erottanut Hermanin nimen.
IV.
Mitä nuorukainen näki.
Reippain askelin astui Herman Berman portaita alas luhdineteiseen, Juhani Wale aivan kantapäillään. Alhaalla kartanolla oli joukko miehiä ratsujensa selässä, ainakin viiteenkymmeneen. Ne olivat Ewerstenin kreivin väkeä, jo valmiina lähtemään. Kaksi miestä piteli niitä hevosia, joilla kreivi ja molemmat naiset aikoivat ratsastaa.
Kun nuo molemmat miehet olivat päässeet kartanolle, kulkivat he viistoon sen poikki ja hävisivät riviin rakennettujen ulkohuoneuksien nurkan taakse.
Juhani Wale kulki edellä. Aivan oli outoa nähdä, miten kernas hän oli Engelbrektin sanantuojalle näyttämään, minkä kohtalon uhreiksi nuo viisi talonpoikaa olivat joutuneet. Joukko voudin palvelijoita yhtyi myöskin näihin kahteen mieheen ja monta törkeätä parjaussanaa talonpojista tuli Hermanin korviin. Vouti oli itse vaiti, mutta sekä hänen kasvojensa sävystä että niistä pistävistä silmäyksistä, joita hän tuon tuostakin loi seuralaiseensa, näkyi kyllä, että hänen käskynalaistensa törkeä pila oli häntä miellyttänyt.
Milt'ei luonnottomia ponnistuksia tarvitsi nuorukainen säilyttääkseen mielenmalttinsa.
Nyt pysähtyi vouti pienelle ovelle ja hänen viittauksestaan tuli joku palvelijoista sitä avaamaan.
Kauhea löyhkä ja savu tunki avatusta huoneesta heitä vastaan.