"Isäni — haa vouti, käytte viekastelemaan kysymyksillänne, mutta…"
"Elä kiivastu, nuori mies, ethän voine vaatia Juhani Walea mittelemään miekkoja ensimmäisen maankuljeksijan kanssa minkä tapaa. Mielestäni ei sanoissani ole mitään viekastelemista. Poika perii isänsä, hänen kunniansa yhtä hyvin kuin hänen häpeänsäkin. Todistakaa vaan minulle olevanne vertaiseni sukuperältänne, niin olen siekailematta paljastava miekkani."
Voudin sanat ja olento henkivät sellaista kalseutta ja ärsyttävää pirullisuutta, ett'ei Herman enää kyennyt hillitsemään itseänsä. Toisen kerran vähäisen ajan kuluessa tapasi hänen kätensä miekankahvaa. Hän ei kyennyt ajattelemaan eikä punnitsemaan; mitä seurauksia oli tuottava se teko, johon hän oli ryhtymäisillään. Hän huomasi vaan Juhani Walen siksi julmaksi ilkiöksi, joka häntä häväistessään pilkkasi kokonaisen kansan oikeutettuja valituksia. Että taistelu oli käyvä turhaksi täällä, jossa ei kaksintaistelu koskaan voinut tulla puheeksikaan, vaan ainoastaan puolustautuminen niitä satoja vastaan, jotka vouti millä hetkellä hyvänsä saattoi lähettää hänen kimppuunsa, ja että vankeus ja kukaties häpeällinen kuolema oli oleva taistelun ainoana tuloksena — kaikkia näitä seikkoja oli tuo uhkarohkea nuorukainen tällä hetkellä kykenemätön arvostelemaan.
Mutta juuri hänen kätensä tarttuessa miekankahvaan ja juuri kun hän oli hurjan suuttumuksen sanan päästämässä huuliltaan, laskihe vieras käsi hänen olkapäällensä ja hänelle kuiskattiin korvaan seuraavat sanat:
"Elkää häiritkö rauhaa kuninkaan linnassa!"
Herman katsahti sivulleen ja kohtasi Ewerstenin kreivin hyvyyttä ja vakavuutta ilmaisevan katseen. Mutta synkäksi ja uhkaavaksi muuttui hänen ystävällinen katseensa, kun sen kiivastuneesta nuorukaisesta siirsi Juhani Waleen.
"Täällä mahtanee olla kummia tekeillä, koskapa te, vouti, omassa linnassanne voitte saattaa rauhallisen sanantuojan hairahtumaan ja unhottamaan kuninkaansa."
"Jalo kreivi", vastasi tämä, "tuo nuorukainen on yhtä maata kuin tämän maan talonpojat, joiden asiaa hän ajaa. Hän tuskin tietää erottaa, mikä on alamaiselle soveliasta ja mihin kuninkaalla on valta."
Puhuessaan hän läheni saunan ovea ja laski sen aivan kuin mitäkään tarkoittamatta pyörähtämään saranoillaan, niin että se painui kiinni. Vaikka liike olikin hyvin harkittu, niin oli jo kreivin silmä ennättänyt nähdä nähtävänsä. Savukin oli jo kerinnyt siksi hälvetä, että kreivi siltä paikalta, jossa seisoi, saattoi nähdä lähinnä ovea roikkuvan ruumiin jalat. Välittämättä voudin ovensulkemishankkeesta astui hän lähemmäksi ja tempasi sen auki, mutta peräytyi äkisti nähdessään nuo viisi puoleksi palanutta ruumista.
"Tällaisetko terveiset tuo nuori mies saa isännälleen vietäviksi kuninkaan voudilta?" kysyi hän. Juhani Wale kumarsi myöntäen.