"No niin, nuori mies", sanoi kreivi ja katsoi taas hyväntahtoisesti Hermaniin, "nouse ratsaille ja vie isännällesi se sanoma, mikä vietäväksesi on annettu. Nyt käsitän suuttumuksenne ja vihanne … pelkäänpä jumaliste pahoin, vouti, että kuninkaan, meidän herramme, hallitus on saava paljon tekemistä, jos tällaista pitemmälti jatkuu."
Kovin oli kuohuissaan nähtävästi kreivin mieli. Joinkin kiireesti hän käänsi kumartelevalle voudille selkänsä.
"Tulkaa, tulkaa, nuori mies, ja rientäkäämme täältä pois", sanoi hän
Hermanille ja poistui linnanpihalle päin.
Herman seurasi. Heidän tullessaan luhdinkäytävän edustalla olevalle avonaiselle pihamaalle oli jo suurin osa kreivin miehistä hävinnyt. Muutamia vaan oli jälellä ja yksi heistä piteli kreivin hevosta.
Hetkisen kuluttua läksivät sekä kreivi että Engelbrektin sanantuoja Borganäsistä. Mutta silmäykset, satujen noidannuoliakin myrkyllisemmät, seurasivat heitä heidän ratsastaessaan lasketun nostosillan yli.
Juhani Wale seisoi muurilla ja katseli kiukuissaan ratsuillaan poistuvia.
V.
Märta muori.
Kreivi ja nuorukainen ratsastivat äänettöminä rinnakkain ja kreivin ratsumiehet tulivat vähän jälempänä perästä. Borganäsin tie teki monta mutkaa ja kaikkialla löysi silmä mitä ihanimpia näköaloja järvelle ja sen kauniita rantoja pitkin.
Ehdittyänsä toiselle puolen jokea näkivät he kohta kreivin tyttären ja Richissa rouvan ynnä muun ratsumiesjoukon verkalleen ratsastamassa maantiellä. He olivat kreivin kehotuksesta Jösse Eerikinpojan saattamina lähteneet edelle. Kreivi arveli voivansa toimia paremmilla menestymisentoiveilla hänen välitystään mahdollisesti tarvittaessa, kun ei mahtavan ylivoudin läsnäolo ollut haittana. Ja sisäinen tyytyväisyydentunne tämän onnekkaan mieleenjohtuman hyvistä tuloksista se nyt leppeänä päiväpaisteena kuvastui hänen vakaville mutta jaloille kasvoilleen.