"Uhata uskaltaa, luulen ma, tuo pojan houkkio!" puhkesi vouti hetkisen äänettömyyden perästä sanomaan. Sen aikana hän oli silmäillyt ympärillensä aivan kuin tarkastellen kahtatoista ratsumiestänsä niiden seistessä vähän matkan päässä kreivin miesten rinnalla. Sen jälkeen hän melkein itsekseen lisäsi: "Tuo metsälintu tuntee siipiensä kasvavan, mutta Jösse Eerikinpojassa on kai miestä niitä lyhentämään!"
"Mutta nyt, jos suvaitsette, herra kreivi", lausui vouti ääneen, "lienee jo aika jatkaa matkaa. Ennen iltamyöhää ette kuitenkaan mahtane saada nähdä vuoren vaskisulatoista nousevaa savua."
Kreivi kysyi Richissa rouvan mieltä, ja kun tämä sanoi haluavansa jatkaa matkaa, lähdettiin hiljakseen liikkeelle.
Noin puolentuhatta syltä he kenties olivat ratsastaneet, silloin jakautuivat tiepuolessa kasvavat pensaat ja sieltä kömpi tumma olento tielle. Hänellä oli yllänsä mustanruskea munkinviitta, jommoista dominikaanimunkit käyttivät. Päähine oli vedetty syvälle päähän, mutta pitkä harmahtava parta valui ryntäille tuulen liehuteltavaksi.
Hän seisoi kauvan katselemassa poisajavia, mutta sitten hänkin poistui samanne päin kuin Engelbrektin lähetti.
* * * * *
Herman Berman ajoi eteenpäin minkä vaan hänen hevosensa jaksoi juosta. Hänen kiivaan ajonsa päämääränä ei kuitenkaan ollut yksinomaan surullisen tiedon vienti voudin julmuudesta. Kuultuansa, mistä oli puhe, oli hän silloisessa perin kiihtyneessä mielentilassaan tehnyt pikaisen päätöksen, jos mahdollista, temmata pois voudin käsistä se uhri, jota hänen oman puheensa mukaan parhaillaan raastettiin Borganäsiin.
Lauri Olavinpojan vaimo, Märta muori, asui miehen onnettomuuden jälkeen lankonsa luona Hamrassa, joka oli vanhimpia taloja Hedemoran pitäjässä, koilliseen päin samannimisestä kaupungista. Mahdotonta kai oli tavata häntä enää siellä, siksi paljon olivat voudin lähettiläät jo päässeet edelle; hän oli näet varhain aamulla Hedemoran kautta ratsastaessaan kohdannut heidät ja arvasi nyt heidän olleen matkalla Hamraan, tuota vanhaa onnetonta vaimoa hakemaan. Mutta jos kohta tämä olikin mahdotonta, niin hän kuitenkin arveli tapaavansa voudin palvelijat ja heidän uhrinsa, joita todennäköisesti oli useampia, ennen voudin ja hänen seurueensa joutumista läpi Hedemoran kirkonkylän. Kuinka hän silloin oli menettelevä, jos nämä laskut pitivät paikkansa, sitä hän ei joutanut aprikoimaan. Se hänellä vaan oli selvillä, että tuo vanha vaimo oli pelastettava keinolla millä hyvänsä.
Märta muori ei ollut syntyjänsä taalalainen. Hän oli syntynyt ja kasvanut samassa kodissa, joka kerran oli Engelbrektinkin. Tämän isällä oli monta taloa Vestmanlannissa ja läntisessä Upplannissa. Näistä hän kuitenkin oli kadottanut muutamia siinä reduktsioonissa, joka päätettiin Nyköpingin kokouksessa v. 1393 Margareta kuningattaren aikana, ja yhdessä näitä taloja, nimeltään Upsala Sienden kihlakunnassa[6], oli Märta syntynyt. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti tämän vanhemman Engelbrektin luona ja meni sitten hänen poikansa muassa, tämän naitua, Vaskivuorelle eli "vuorelle", joksi sitä tavallisesti sanottiin.
Täällä hän oli hoitanut Hermania aina hänen tulemisestaan Engelbrektin kotiin ja nuorukaisen aikaisimmat muistot olivat kasvettuneet vanhaan vaimoon aivan yhtä lujaan kuin kasvatusvanhempiinkin.