"Itseltäsikö?"
"Itseltäni."
"Ja missä?"
"Skedevin kirkolla. Ne savustetut hanhet haudataan silloin. Ehkäpä
Belgsting tahtoo olla maahanpanijaisissa…"
"Savustetutko hanhet?" kysyi Martti.
"Etkö ole kuullut mitään niistä viidestä talonpojasta, jotka aikoivat mennä kuninkaihin hätäänsä valittamaan? Voutihan väänsi heiltä niskat poikki yhtä sukkelasti, kuin jos olisivat olleet hanhia, ja ripusti heidät sitten saunaansa savustumaan. Hyvän aterian hän sillä kertaa hankki itselleen, kunhan vaan eivät luut kurkkuun tarttune. Hautajaisissa, niin kuin sanoin, saat vastaukseni, mutta silloin on sinunkin jätettävä armahduskirja minulle."
Sitten he taas hetkeksi vaikenivat ja jatkoivat kulkuansa, kunnes vähän matkan päästä näkivät tulen kiiluvan puiden välitse. He olivat nyt kokonaan suojanpuolella vuorta. Belgsting pysähtyi äkisti ja tömäytti pitkällä sauvallaan maahan.
"Yhtä seikkaa minun vielä tekee mieleni kysyä sinulta, Martti", sanoi hän. "Mistä tulet ja mihin matkasi pitää?"
"Eikö polku ole yhtä paljon minun kuin sinunkin", vastasi Martti. "Monen olen tänä yönä nähnyt kulkevan Vajamäelle päin enkä ole yhdeltäkään kysynyt, mistä on tullut tai mihin aikoi mennä!"
"Kullakin on oma tapansa ja minä tahdon nyt tietää molemmat. Tuho kohtasi minua heti sillä kertaa, jolloin viimeksi sinut tapasin. Nyt panen sinulle kaksi ehtoa", ja tällöin tarttui hän lujasti Martin käsivarteen, "joko annat selvän vastauksen kysymyksiini, taikka olet vankinani, niin kauvan kuin päivä on metsän peitossa!"