"Jos lakia ja oikeutta löytyisi seuduissamme", jatkoi hän sitten, "en kai silti olisi henkipatto, enkä olekkaan muiden kuin voudin ja hänen puolueensa silmissä. Mutta asian näin ollessa elän kuitenkin maantierosvon elämää. Tosin rosvon asetta käytän ainoastaan maan ja lain vihollisia vastaan, — soisin tämän olevan lieventävänä seikkana kerran Belgstingin muistoa tuomittaessa — mutta Taalainmaan vapaiden miesten päälliköksi, siksi ei maantierosvo saata tulla. Kiitos sinulle, hurskas isä", tällöin hän kääntyi munkkiin, jonka harmaalla parralla soihtuen valossa saattoi nähdä jotakin kosteata kimaltelevan, "kiitos niistä sanoista, jotka näille miehille sanoit. Ne olivat rohkeita sanoja, semmoisia kuin miehelle sopii, ja sen tähden ole huoletta, sillä Belgsting lupaa sinulle suojeluksensa näiden miesten joukossa. Mutta Belgsting ei olisi ruvennut taalalaisten päälliköksi, vaikk'et sinä olisi suutasi avannutkaan. Kuulkaa nyt, Taalainmaan miehet, sekä pohjoisen että eteläisen, Belgsting ei rupea päälliköksenne."
Sekä kummastusta että tyytymättömyyttä näkyi miesten kasvoista tätä puhuttaessa. He katsoivat toisiinsa kuin epäröiden, kuinka heidän oli ymmärrettävä vuoritilallisen sanat. Mutta tämä jatkoi:
"Kuulkaa vielä mielipiteeni siitäkin, kuka teitä on johtava. Jos oikein tunnen maamme olot, niin eivät yksin meidän seutumme vaadi ja valita, vaan koko Ruotsinmaata painaa sama taakka. Ja sen tähden syttyy tuli kautta kaiken valtakunnan, missä hyvänsä vapaudensoihtu viritettäneekin. Suuri ja ihana tehtävä tulee olemaan Ruotsin miesten johtaminen sellaiseen työhön, mutta siihen vaaditaan kaikin puolin tahratonta miestä, miestä, joka perin pohjin tuntee maan ja kansan sekä myöskin vihollisen. Sellainen mies löytyykin Taalainmaassa, se on — tuo jalo Engelbrekt Engelbrektinpoika Vaskivuorella. Hänestä saatte päällikön!"
Mies näytti arvelevan, ennen kuin lausui Engelbrektin nimen. Mutta hän saattoi myöskin sen tehdä lausuakseen sen ikään kuin pontevammin. Kuitenkin karttoi hän munkin ja Hermanin katseita.
"Ja nyt on tahtoni", niin hän päätti puheensa, "että tässä valitsette ne miehet, jotka Taalainmaan rahvaan puolesta menevät Engelbrektin luokse päätös on tehty."
Näin sanoen hän äkisti murtautui ulos piiristä, ikään kuin hänet olisi vallannut joku sisäinen mielenliikutus, jota ei kyennyt salaamaan, mutta ei myöskään tahtonut miehille näyttää. Nämä seisoivat hetkisen noloina, mihinkään kykenemättöminä. Ei kukaan ajatellutkaan seurata poistuvaa, joka hävisi puiden väliin. Talonpoikain piiri hajautui useampiin joukkoihin ja niissä puheltiin ja neuvoteltiin.
Kun tätä hetken oli kestänyt, astui esiin se vanhus, joka oli ehdotellut Belgstingiä valittavaksi ja pyysi vaitioloa. Piiri sulkeutui taas hänen ympärillensä ja kaikki kuuntelivat mitä hänellä oli sanottavaa.
"Tuskinpa saattanee toivoa", sanoi hän, "Belgstingin muuttavan päätöstänsä ja hänen antamansa neuvo näyttää hyvältä. Engelbrekt Engelbrektinpoika on hyvässä maineessa miesten kesken, vaikk'ei hän näihin asti ole suurin itsestänsä melua nostanut. Siljanin miehet sanovat kuitenkin pohjoispitäjäläisten häneen suuresti luottavan. Minun mielipiteeni on; sitäpaitsi se, että voimme täysin luottaa siihen mieheen, joka on saanut Belgstingin kannatuksen. Ja sen tähden arvelen, että meidän on hänen neuvoansa noudattaminen. Me eroamme nyt ja sunnuntaina saattavat pitäjäläiset pitää neuvotteluja, kukin kohdastansa. Eerikinjuhlassa ensi viikolla yhtykäämme Vaskivuorella ja kertokaamme asiamme Engelbrektille."
Kaikki läsnäolijat hyväksyivät vanhuksen ehdotuksen ja siihen päättyi kokous. Tulisoihdut sammutettiin. Talonpojat ja vuoritilalliset läksivät sitten vähitellen kokouspaikalta ja poistuivat eri tahoille. Lopuksi seisoivat enää vaan munkki ja Herman jälellä.
"Hurskas isä", sanoi jälkimmäinen, "tunnetko oikein tuon miehen, jota talonpojat sanovat Belgstingiksi?"