"Niin, tietä Belgstingin kaivokselle!"
"Ja luuletko löytäväsi sen sillä, että kuulet minun selittävän!"
"Luulen kyllä."
"Mutta minä en luule. Käykäämme yhdessä sinne… Tule, yö on valoisa, ja sinulla on hyvä hevonen; tule, lähtekäämme heti matkalle. Huomenna saat nähdä Belgstingin kaivoksen; minäkin voin paremmin nähdä kuninkaan kirjeen ja saada sen luetuksi…"
"Luetuksiko?" kysyi kirjuri mitä viattomimman näköisenä.
"Luetuksi tietysti! — Ethän toki tahtone, että sinua uskon, Martti … Saatathan puhua vastoin parempaa tietoasi, senhän kuulimme kylliksi silloin yöllä."
Kirjuri kalpeni ja hänen katseensa vilkuili taas levottomasti ympäri huonetta. Viimein hän kääntyi oveen päin, ikään kuin olisi aikonut päästää suuren naurun tai huutaa jollekulle sen ulkopuolella. Kumpaako lienee aikonutkaan, mutta huulille se jäi.
Joelta kuului aironloisketta aivan tuvan edustalta ja joku lauloi korkealla, sortuneella äänellä:
Vuoteelleen herra Tofve Slätt
Oli menemässä,
Sitä pieni Magdil
Oli vahtimassa.
Lauluun kuuluvain tavallisten kertosäkeiden sijasta huusi laulaja: "Ole varoillasi Belgsting!" ja alkoi heti sen jälkeen uuden säkeen.