Pienen miehen silmät vilkuilivat levottomasti ympäri huonetta ja pysähtyivät kummastelevan näköisinä kumppaniin. Hän näkyi epäröivän, häiritsisikö tuota äänetöntä ja harvapuheista miestä. Vihdoin hän sanoi:
"Muistattehan, Belgsting, lupauksenne!"
Mies nosti silmänsä ja taas ilmausi tuo hymy hänen kasvoilleen.
"Mihin hyvänsä heität taikavavan vuorten väliin Vessmanin ja Barkenin tienoilla, olet löytävä hopeamalmia, niin kuulin usein isäni sanovan", jatkoi pieni mies. "Ja kerran tapasin hänet Skredbergin kaivoksella vähän ennen sitä matkaa sinne päin, josta tuli hänen viimeisensä."
"Oikein, Martti, hänellä oli hyvä taikavapa. Se vaan viekoitteli hänet liian pitkälle, se taikalaiva eksytti hänet, niin että hän unhotti, mikä oli omaa, mikä vierasta. Ja sitten…"
"Ja sitten", jatkoi Martti, "hän sattui tapaamaan Belgstingin…"
"Sattuiko?" Belgsting iski silmänsä pieneen kirjuriin, niin että tämä aivan säikähtyneenä peräytyi askeleen. "Tiedät kyllä hyvin, koskapa olit hänellä apuna, hänen monenakin päivänä kulkeneen minun jälkiäni ja monena yönä kuunnelleen askelieni kapsetta. Nuo tiet, näes Martti, olivat pahoja alusta alkaen. Hovin-Sven ei sattunut tapaamaan Belgstingiä, vaan hän etsi häntä yötä päivää. Ja kun vihdoin satuimme yhteen, oli hänen kätensä heikompi kuin minun… Mutta tuonhan tiedät yhtä hyvin kuin minäkin. Hei, poika, ja nyt sinä tahdot tietää, mitä isäsi ei koskaan saanut tietää ja siitä tahdot antaa minulle kuninkaan vapautuskirjeen. Sinulla on se taskussasi … hyvä on. Tällä kertaa saattoi sinuun oikein luottaa, Martti. Olit luotettava kuin kulta, mutta odotatkin saavasi hopeakaivoksen…"
Kirjuri veti taskustaan pergamenttikirjeen, levitti sen levälleen ja näytti kuninkaan nimikirjoituksen vahasinetteinensä.
"Kaikki on niin kuin olla pitää", sanoi hän ja tuli lähemmäksi Belgstingiä. "Minä olen pitänyt sanani ja odotan vaan sinun tekevän samoin. Sitten annan sinulle kirjeen."
"Tietäkö Belgstingin kaivokselle tarkoitat?"