Mutta luhdinkäytävältä kohosi hartaan rukouksen kuiskaus pyhälle neitsyelle, joka niin silminnähtävästi oli onnetonta auttanut.
Hetkisen kuluttua näkyi pieni venhe kiitävän kaukana järven peilikirkkaalla pinnalla. Se hävisi toki kohta järven vasemmalta rannalta esiinpistävän niemen taa.
II.
Muistelma Hiidenvaaran onkalosta.
Sydän keveänä, mutta vielä vavisten ankarasta mielenjännityksestä astui tuo kaunis tyttö luhdinkäytävää pitkin muutamalle niistä ovista, jotka veivät rakennukseen. Juuri hänen tarttuessaan lukkoon tuli joku kiireisin askelin portaita ylös.
"Hyvää huomenta, kaunis Agnes! Toisenlaista nähtävää pitäisi toki ihanilla silmillänne olla kuin nuo kirotut moukat ja heidän ryysyiset penikkansa…"
Linnanpihalta kuuluneen käskevän äänen omistaja, Juhani Wale,[2] se täten tervehti nuorta neitoa. Juhani Wale oli linnanpäällikkönä Borganäsissä Jösse Eerikinpojan alaisena, joka oli kuninkaan voutina koko Vestmanlannissa ja Taalainmaassa ja asui Vesteråsin linnassa. Borganäsissä asuva alivouti oli aivan nuori mies ja hänen tumma ihonsa ja mustat, kiiluvat silmänsä ilmaisivat hyvinkin selvästi hänet ulkomaalaiseksi. Hän oli syntyänsä italialainen, mutta oli aikaisin tullut Tanskaan ja sieltä Ruotsiin, jossa hän notkealla ja liehakoivalla käytöksellään oli päässyt Vesteråsin mahtavan voudin erityiseksi suosikiksi.
Hänen aamutervehdyksensä ei kuitenkaan näyttänyt tervetulleelta. Päinvastoin ilmaisivat Agneksen kasvot silminnähtävää suuttumusta joko sen julmuuden johdosta, johon hän oli nähnyt hänen aikovan ryhtyä, taikka koska hän ainakin tahtoi olla rauhassa sen tapahtuman jälkeen, jota oli ollut näkemässä. Hiukan ynseästi hän vastasi miehen tervehdykseen ja katosi sen jälkeen oven taakse antamatta hänelle aikaa jatkamaan puhelua, jonka toinen nähtävästi oli tahtonut saada vireille.
Nuori tyttö, joka oli ottanut tuota köyhää nuorukaista suojellaksensa, oli Hannu kreivin,[3] Ewerstenin ja Nowgartenin haltijan tytär. Tällä saksalaisella herralla oli valtiolle lainaamiensa rahojen panttina Gripsholman linna ja lääni sekä myöskin Oppenstenin linna Länsigötinmaassa ynnä kihlakunnat Kinda ja Mo. Hänkin oli jo melkoisen kauvan asustanut Ruotsissa ja oli nyt matkalla Taalainmaahan, jossa hänellä kuninkaan määräyksen mukaan oli Falun kaivoksesta saatavana määräleiviskät kuparia jonkun myöhemmän velan lyhennykseksi.
Hänellä oli vaan yksi ainoa lapsi, Agnes, reipas ja vilkas, ehkä hiukan hemmoteltu tyttö. Mutta kaikkine puutteineen hän oli isänsä silmäterä ja moni Ruotsin jalosukuisimpia herrasmiehiä oli häntä miellyttääkseen käynyt karkeloon Gripsholman linnassa. Hän oli harvinaisen kaunis ja sitä paitsi ilmaisi hänen suurten tummain silmäinsä hehku jotakin niin lapsellisen lauhkeaa ja herttaisen hyvää, että hän kyllä voi sytyttää sydämet ilmituleen. Vielä ei toki kukaan ollut saanut tätä sydäntä omaksensa. Hän leikki kuin lapsi ja riemuitsi myös lapsen lailla tanssista ja keihäisilläolosta yhtä paljon kuin saduista ja lauluista, jotka kertoivat lumotuista kuninkaiden pojista ja tyttäristä. Hän itki onnettomuutta ja nauroi onnea, mutta hänen tunteensa eivät vielä olleet kiintyneet kehenkään, joka hänen silmissään olisi ollut hyveen ja oikeuden sankari, jonka onneen ja onnettomuuteen, taisteluihin ja voittoihin hän olisi tahtonut ottaa osaa.