"Minun nimeni…!"
Ylimalkaan koko kertomus, mutta etenkin tuo viimeinen tieto teki kreivintyttäreen omituisen vaikutuksen. Marmorivalkeat olivat nuo kauniit kasvot ja samalla eleettömät kuin kivi, mutta ihanoista silmistä säihkyi mitä voimakkainta eloisuutta. Kaunis Kaarina pani hiljaisesti sormensa ristiin, ikään kuin olisi rukouksella tahtonut manata onnettomuutta. Hän tunsi hyvin sekä Engelbrektin että sen, jonka henki nyt oli vaarassa.
"Sitten kuulin heidän menevän yli pihamaan pappilan asuinrakennukseen ja hiivin hiljaa perästä sekä astuin rohkeasti papin luokse. Hän asteli edes takaisin huoneessaan ja ällistyi minut nähdessään. Mutta minä kerroin hänelle mitä olin kuullut ja pyysin häneltä hyvää hevosta Skedvin kirkolle. Ja hevosen sainkin, ainoan mikä isä Ragvaldilla oli, mutta hyvä se ei ollut. Päästessäni Skedviin nukkuivat kaikki sikeintä untaan, mutta lukkari sanoi minulle niiden, joita hain, jo eilisiltana lähteneen tänne päin. Minä annoin pyyhkiä minkä vaan papin hevonen juosta jaksoi ja tulin puoli tuntia sitten tänne. Matkani oli kuitenkin turha. Heitä ei ole täälläkään. Silloin juolahti mieleeni, että Agnes neiti ehkä tahtoisi auttaa minua, ja pyysin päästä teidän puheillenne. Teidän sanottiin lähteneen tänne laaksoon ja sitten minä juoksin tänne päin…"
"Kiitos, Erkki! Mutta tässä on hyviä neuvoja tarvis."
"Mutta nyt on asianlaita sellainen, että minun täytyy kiiruhtaa tapaamaan Kirsti neidon isää", jatkoi Erkki, "mutta Jumala sen tietää, että mieluummin menisin takaisin vuorelle ollakseni vähän apuna, missä vaan parhaiten tarvittaneen…"
"Tee se, Erkki; ei kai neitonen voine sitä pahaksua", kehotti Agnes.
"Oi en … hän on sairaana ja minä lupasin hänelle niin varmaan; häntä kohtaisi taas riettaan puuska, ei, minun täytyy toimittaa hänen asiansa…"
"No hyvä sitten, minä otan puhuakseni nuorukaiselle."
Poika seisoi hiljaa ja suki hiuksiaan korvansa taakse, nähtävästi jotakin itseksensä tuumien.
"Nuorukaiselle puhuminen", virkkoi hän, "auttaa kenties vähimmin. Mikäli minusta näyttää, lienee paras puhua Engelbrektille. Hän yksin tässä voi auttaa, ja niin minä olisin tehnyt. Ne toimivat viekkaasti ja viekkauden kaulaa ei katkaista tavallisella miekalla, vaikka se olisi kuinkakin terävä."