"Sinä olet viisaampi ja älykkäämpi kuin sinun ikäisestäsi luulisi", sanoi Agnes katsoen ihmetellen poikaan. "Luota minuun, olen paneva parhaani pelastaakseni jalon Herman Bermanin."
"Jos onni on suotuisa, olen täällä taas huomisiltana ja tuon apua tullessani."
Näin puhein he erosivat.
Molemmat tytöt kääntyivät heti takaisin kuninkaankartanoon. Mutta tuuli kahisi yhtä leikkivänä vihtakoivun latvassa ja puro lirisi sen juurella ja kaikki pikkulinnut lauloivat niin kauniisti, kuin olisivat tahtoneet laulaa kauvas huolen ja mielipahan ja pelon noilta suloisilta kasvoilta, jotka eivät nyt enää nähneet eivätkä kuulleet heitä eikä heidän ihanaa laaksoansa.
* * * * *
Säterin kuninkaankartanon lähistössä ei tähän aikaan löytynyt kirkkoa. Kuninkaankartano oli Tunan pitäjässä, ja koska pitäjänkirkolle oli pitkältä, oli vähän pohjoiseen Säteristä rakennettu kappeli, johon kuninkaankartanon ja sen ympäristön väestöllä oli tapana mennä kuuntelemaan messua. Tätä kappelia sanottiin Dalbyn kappeliksi.
Tänne olivat myöskin Engelbrekt ja hänen kasvattipoikansa saapuneet ja vasta jumalanpalveluksen päätyttyä ratsastivat he kuninkaankartanolle.
Hannu kreivi oli isossa luhdinsalissa Engelbrektin ja Hermanin noustessa luhdinkäytävälle ja astuessa sisälle. Kreivi näytti vähän kummastellen katselevan pientä miestä, josta hän oli niin paljon kuullut puhuttavan, ja jonka ulkomuotoa hän ihan varmaan oli kuvitellut toisenlaiseksi. Jonkun verran ylpeyttä saattoi myöskin huomata hänen kasvoistaan ja ryhdistään, ikään kuin hän sillä olisi tahtonut vaikuttaa tuohon pieneen vuoritilalliseen. Hänen pukunsa oli sen arvon mukainen, joka hänellä oli ollessaan ensimmäinen Ruotsin valtakunnan neuvoksista. Hänen takkinsa oli hienosta kultakirjaisesta kankaasta ja sen päällä oli kärpännahkaviitta. Mutta kaulassa olivat kultaiset ritarinvitjat ja samoin kannoissa kultaiset ritarinkannukset. Hänen vaakunansa oli loistavin värein ommeltu viitalle. Hänen rinnallansa seisoi tuo vuorioppia tunteva Vesteråsin munkki.
Lieneekö sitten Hannu kreivi todellakin oikein tuuman takeen pukeutunut tähän komeaan ja kallisarvoiseen pukuun, tai lieneekö tehnyt sen rukoussunnuntain tähden, taikka suorastaan vaan osottaakseen odotetulle vieraallensa kunnioitusta, mutta Engelbrektiin tuo komeus jäi kokonaan tehoamatta. Levollisin ja vakavin askelin hän astui kreivin eteen ja ikään kuin valoi selvän katseensa yli koko hänen persoonansa. Itse hän oli puettuna samaan yksinkertaiseen pukuun kuin edellisenäkin päivänä, ja tuskinpa mikään muu olisikaan soveltunut hänen vakavaan käytökseensä.
Vanha munkki, joka jonkun aikaa oli ollut kirjurina valtakunnandrotsi Kaarlo Ulvinpojalla (Sparre), Toftan herralla, ja sen tähden tunsi korkeitten herrain tavat, toimitti täällä käskyläisen tehtävän ja ilmoitti Engelbrektin.