"Olkaa huoleti, herra, niiltä ei tule mitään puuttumaan", kuului renki vastaavan. "Jos vaan seppä on kotona, niin ei ole mitään hätää."
Renki näytti sitten verkalleen taluttavan hevosia joelle juotettaviksi.
Nuorukaisen kehotuksen kuulivat aivan hyvin sekä Engelbrekt että kreivi, jotka sillä välin olivat tulleet yhä lähemmäksi. Yht'äkkiä pysähtyi Engelbrekt.
"Mikä nyt?" kysyi kreivi ja katsoi kummastuneena vuoritilalliseen.
Kysymykseen ei tullut vastausta, mutta Engelbrekt käänsihe hiljakseen sinne päin, josta he olivat tulleet. Kreivi katsoi samanne päin ja huomasi nyt tuon hoikan miehen, joka poistui joelle päin ja näytti jouduttavan kulkuansa sitä mukaa, kuin joutui etemmäksi rahvaantäyttämältä Engelbrektin talon edustalta.
"Ah", sanoi kreivi ja viittasi luoksensa erään ratsumiehiänsä, saman, joka antoi hänelle ne tärkeät tiedot Vesterbyn luona ja joka nyt oli aivan lähellä. "Näethän tuon miehen, jolla näyttää olevan niin kiire sillalle…"
Ratsumies nyökäytti myöntävästi päätänsä.
"Se on Kirjuri-Martti", sanoi hän, "minä tunsin hänet heti valepuvusta huolimatta. Hän on voudin oikea käsi."
"Seuraa häntä", virkkoi taas kreivi, "ja hanki minulle tarkat tiedot hänen asioistansa ja millä asioilla hän oli täällä portin korvassa! Sitä minä aavistinkin", jatkoi hän ratsumiehen poistuttua, "luulinpa kerran ennenkin nähneeni tuon hiipivän haamun."
Engelbrekt, joka ei sillä välin ollut päästänyt tuota valepukuista silmistään, käänsihe nyt takaisin.