Lagmansön kartanossa oli silloin isäntänä herra Ulvi Pentinpoika (Sparre), jo vanha mies, jonka kolmesta pojasta vanhin, Fader Ulvinpoika, oli naimisissa Elin Niilontyttären kanssa, joka oli Pentti Steninpojan sisarenlapsi isänpuolelta. Nuorin, Sigge Ulvinpoika, oli ruvennut kirkon palvelukseen ja toivoi näihin aikoihin pääsevänsä päädiakooniksi Strängnäsiin. Se suku, johon hän kuului, oli valtakunnan vanhimpia ja mahtavimpia, vaikk'ei kellään sen jäsenistä tähän aikaan ollut mitään erittäin huomattavaa asemaa. Mutta valtakunnandrotsi Kaarlo Ulvinpojan, Toftan herran, muisto loi jonkinlaista loistoa suvulle. Vanha Ulvi kuului erityiseen haaraan tätä sukua ja oli järjestyksessä viides kantaisästä lukien, kun sitä vastoin Kaarlo Ulvinpoika oli kuudes kantaisästä ja kuului vanhempaan haaraan, joka loppui hänen poikaansa, Knuutti Kaarlonpoikaan. Tämä viimeksi mainittu kuoli ennen isäänsä.
Suuren ilon tuotti herrain ja pojan tulo vanhalle herralle, joka istui kartanonsa isossa yksinäisessä salissa. Paljon kyseltiin ja paljon puheltiin iltasella ja monta entisajan muistoa verestettiin ja asetettiin kaiken sekä julkisen että yksityisen elämän esikuvaksi. Mieluimmin hän kuitenkin puhui sukulaisestaan ja Margareta kuningattaresta, jonka innokkaaksi puoluelaiseksi Kaarlo Ulvinpoika lopulta tuli, vaikka kuningatar voimakkaammin kuin kukaan niistä kuninkaista, joiden kanssa hän aikoinaan oli valtikasta otellut, kävi herrain vallan kimppuun.
Sitä mikä nyt tapahtui, kun talonpojat läksivät liikkeelle ottaakseen valtakunnan ja sen linnat huostaansa, sitä ei kuluneen vuosisadan mies jaksanut käsittää. Hän oli aikoja sitten vetäytynyt pois maatiloilleen ja Margareta kuningattaren jälkeisiä tapahtumia hänen mielestään tuskin kannatti vakavasti muistellakkaan. Niitä mielipiteitä pitemmälle kehittämään, jotka innostuttivat herroja Tukholman linnassa, oli siis Langmansössä käynti varsin omiansa.
Kohta erosivat herrat ja molemmat vieraat vietiin makuuhuoneeseensa, jonne ainoa kotona oleva poika, Sigge Ulvinpoika, heitä oli johtamassa.
"Teillä on", sanoi tämä vanhemmalle vieraistansa ystävällisesti, saattoipa sanoa mielistelevästi hymyillen, "teillä on jotakin mieltänne synkistyttämässä, ritari Pentti Steninpoika, muutakin kuin mistä tänä iltana olemme isäni kanssa puhelleet!"
"Ja jospa minulla onkin jotakin mieltäni painamassa", vastasi ritari, "niin tuskinpa se puhumisesta paranee!"
"Ehkäpä kuitenkin", virkkoi tuleva päädiakooni, "puhukaa suoraan, minä tahdon kernaasti puhua puolestanne isälleni, jos vaan hän voipi auttaa, ja tahtovan minä hänen tiedän sukulaisuuden tähden."
"Jos isänne voi minulle lainata rahasumman,§[7] minkä tarvitsen", vastasi Pentti ritari, "niin olen siunaava sitä hetkeä, jona teidät tapasin ja te toitte minut tänne."
"Luulenpa hänen voivan, ja jos tahdotte, niin otan toimittaakseni sen asian teille…"
"Vilpittömästi kiitän teitä ja voitte aina luottaa sekä minuun että poikaani, jos jonkun kerran vuorostanne tarvitsette ystäväntyötä."